Pizzamppäri

Mulla oli taas yksi sellainen päivä ettei vaan jaksanut lähteä kauppaan näiden rakkaiden kanssa, mutta mitään ei ollu jääkaapissa riittävästi koko porukalle.
Kaikkee vähän, muttei mitään tarpeeksi. Tiedätte varmaan..

Tälläsenä päivänä meillä tehdään usein jämä-pitsaa. Hyvä pohja ja täytteeksi kaikki, mitä löytyy eli eilinen jauhelihakastikkeen loppu, kolme kinkkusuikaletta, yksi tomaatti, purkki ananasta, puoli pussia katkarapuja jne... Vain mielikuvitus rajana ja päälle rapsutellaan kovettunut juustonkynkä. Nam!

No, nyt jotenkin ei huvittanut oikein ruveta tekemään pohjataikinaakaan ja mietin sitten, että jos tekisikin lämpimiä voileipiä. Ruisleipää oli koko pussi ja lämppäreistä tykkää kaikki.
Sekin tuntui kyllä työläältä ajatukselta. mutta päädyin kuitenkin siihen. Hetkellisesti ainakin.
Levitin ruisleipiä leivinpaperin päälle, kun sainkin nerokkaan idean ja tartuin fiskarseihin. Hetkessä mulla oli kasapäin palasteltuja ruisleipiä,

Levittelin ne tasaisesti pellille leivinpaperin päälle. Pirskottelin sitten päälle Muttia eli Henri Alenin suosittelemaa tomaattimurskaa ja vähän juustoraastetta.

Kaapista löytyi jauhelihaa, kinkkua, metwurstia ja ananasmurskaa. Niitä siis!
Kaikki pieninä palasina pannun kautta, mausteeksi purkillinen Garlic salsaa, vähän pippuria ja suolaa.
Päällimmäiseksi uusi kierros juustoraastetta ja vähän oreganoa.

Tästä tuli meidän perheen uus hitti, pizzan ja lämppärin sekoitus; saanko esitellä: PIZZAMPPÄRI!

Rakkaimmat esineeni

Kuulostipa otsikko epäkiinnostavalta, mutta mä olen nyt taas pari päivää siivonnut oikein kunnolla ja sillon sitä aina huomaa, miten kiva oma koti onkaan. Ja tuli sitten taas pitkästä aikaa otettua muutama valokuvakin.
Jos mulla vaan ei olisi niin monta pientä vikkelää kättä ja jalkaa tässä talossa, mä tuusaisin näitä nurkkia enemmänkin.
Nyt nämä supersiivouksen tulokset on nähtävissä juuri sen hetken, että ehdin ottaa valokuvan ja sitten se kaikki onkin jo mennyttä. Tänään ei enää kannata tulla kylään.

Joku joskus sanoi fiksusti, että lapset tuovat sisustukseen yläpainotteisuutta ja sormenjälkiä. Se menee juuri näin!

Isäntä kutsuu sitä tuusaukseksi, kun jokin pieni asia tai esine asetellaan tarkasti ja tiettyyn asentoon johonkin merkityksettömään paikkaan ja sit mä oon siitä kauheen onnellinen.
"Jaha, vaimo on taas vähän tuusannut".

Rypäleet

Yleensä tää tuusaus-vimma alkaa jostakin tietystä esineestä.
Tällä kertaa se alkoi siitä, kun mä löysin kirpparilta aivan ihanat rypälevalot.
Jostain tämmösestä se sitten aina alkaa ja homma vaan leviää ja joka paikka pitää koluta läpi ja siivota ja asetella, jotta just ne rypälevalot näyttäs niin hyvältä, kun niiden kuuluukin.

Toinen hyvä keino motivoida itseään siivoamaan on ostaa kauniita kukkia.
Miltä ne oikeesti näyttää sen sotkun keskellä, kun tuuppaat ne värikkäät kukat siihen pöydälle, johon joudut ensin tekemään maljakon kokoisen aukon? Niinpä.
Tällä kertaa mulla olikin myös kukkia, kun viime viikolla tuli seitsemän vuotta täyteen yhteistä eloa. Isäntä toi kukkia ja kolme muutakin kimppua ilmestyi.


Joka tapauksessa tällä hetkellä mun rakkaimpien sisustusesineiden listaan kuuluu ehdottomana ykkösenä rypäleet! Mulla oli niitä jo ennestään, mutta nyt löytyi valolliset kaverit. Eihän nämä miltään päivällä näytä, mutta kun alkaa hämärtää..

Voi voi. Vielä kun oppisi valokuvaksesta jotain. Pahoittelut kaikille, joiden silmiä särkee nämä minun puhelimella ottamani kuvat. Joku ehdottikin kiltisti mulle järkkäriä, mutta osaisinko käyttää?

Joka tapauksessa, toinen tämän kirjoituksen suuri vinkkini tulee tässä:
Ota hyvät kuvat kodistasi silloin, kun olet siivonnut.
Ensinnäkin niitä on kiva katsella sitten, kun lapset ovat piirtäneet kaikki tapettisi pilalle ja ihan muutenkin vaan parin vuoden kuluttua.
Toinen syy: kuvat toimivat erinomaisena motivaattorina siivouksen aloitukseen kukkien lisäksi ja vielä kolmanneksi: jos satut keksiä myydä talosi, sinulla on edustavat kuvat jo valmiina!

Mä ajattelin, vielä rypäleisiin palatakseni, että nää vois olla tosi kivat terassilla sitten ensi kesänä/syksynä.
Isäntä aina innostuu kovasti, kun pääsee toteuttamaan näitä mun tuusausideoita.
"Hei kultsi, mä haluaisin nää rypälevalot tonne terassille pöydän yläpuolelle sillai kivasti roikkumaan, niinku oltais italialaisessa ravintolassa" "Ai, miten niin ei oo ulkokäyttöön? No, ei se niin vaikeeta voi olla järjestää" "Nokun mä haluun ne" "nyt!".
Ja aina on tullu just semmoset, kun oon halunnu:)

Arvoitus

Tän tekstin otsikko olisi voinut olla myös "parhaimmat kirppislöytöni", koska myös seuraava rakas esineeeni on samaiselta kirppikseltä. Jos täällä meidän tuppukylässä ei muuta hyvää ole, niin ainakin täällä on maailman paras kirppis. Vaatimattomasti.
Se vaan on niin kompaktin kokoinen, hyvän hintainen ja sieltä tekee joka kerta ihan mahtavia löytöjä!

Tästä esineestä en kerro enempää; kommenttikenttään saa arvella, mikä tämä on!
Vieraille tätä ollaan aika usein arvuuteltu ja tähän mennessä kaksi vierasta on arvannut oikein:) Annetaan nyt tilaisuus niille, jotka ei ole vielä paikan päällä tätä käyneet ihailemassa!

                                                                                                                                           

Kolmas tämänhetkinen suosikkini löytyy sekin keittiöstä. Tämä oli itse asiassa lahja Isännälle, joka ei juo juurikaan vettä, vaan turvautuu lähes aina litran maitopurkkiin. Tämä löysí siivouksen edetessä itselleen täydellisen paikan. Vai mitä?

Neljännelle sijalle nousee nyt rakkaat sisustuslehdet, joista saa kerta toisensa jälkeen uusia ideoita. Ja tietysti kaiken huipuksi itse lehdet sopivat sisustukseen. Neljännelle sijalle olisikin ollut tunkua.
Myös uusi päiväpeittoni, iki-ihana punainen Partyliten hurrikaani ja kuivakukat olisivat halunneet tämän sijan.
Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, kuten sanoi HugoPeikkokin.

Muutama ihminen tietääkin minun rakkaudestani vessojen sisustamiseen ja niinpä joudun lisäämään rakkaimpiin sisustusesineisiin koko vessan. Hups. Onkohan olemassa sellaista ammattia kuin vessa-sisustaja tai vessa-stylisti? Tai ehkä vessa-visualisti, vessa-somistaja? Mitään?
"Tule opiskelemaan mielenkiintoinen VessaVisualistin ammatti". Siinä olis mun tulevaisuuden ura.

Muuta pientä kivaa

Tämä viereinen kuva ei enää liity vessaan, mutta huomaatteko miten fiksusti päädyin käyttämään muffinssitelinettä?
On muuten tämäkin ostettu samaiselta kirpparilta 0,50e hintaan. Vie kaapissa tilaa, mutta näyttää tyhjänä kamalalta, eikä meilläkään nyt joka päivä muffinsseja tarjota sentään.
Kapselikeittimen kapselit taas oli niin yksinäisen näköisiä pahvisissa laatikoissaan, että niille piti saada joku paikka ja nämä sitten kun päädyin yhdistämään, tuli kapseliteline!

Tähän aikaan vuodesta tuikkukupit jokaisessa muodossaan on mun suosikkeja. Tarviiko edes sanoa, mistä ostin? No okei, tämä oli eri kirpparilta.

Alempana vielä mun rakas munakaappini, joka on nyt valitettavasti tyhjä, kun meidän ainoa muniva kana läksi talveksi mummolaan. Nyyh.

Tässä oli nyt pieni otanta rakkaudestani sisustukseen. Otan joskus aiheeksi myös nuo lastenhuoneet tuolta ylhäältä, mutta se vaatii jo ihan oman projektinsa, että sieltä ehtii ottaa yhdenkään kuvan, jossa olisi tavarat jokseenkin lähellä omia paikkojaan. 

Sitä odotellessa.

Portugalin auringon alla

Nautimme mieheni kanssa syysloma-viikosta Portugalissa ja lapset Mummon ja Vaarin jakamattomasta huomiosta The Mummolassa.

Tietenkin, kuten arvata saattaa, tämäkään loma ei onnistunut ilman pientä dramatiikkaa, joka iski vastaan jo reissua varatessa.
Meillä on Isännän kanssa ollut tapana muutaman kuukauden välein ottaa irtiotto arjesta (LUE: lapsista) ja yleensä teemme sen halpalentoyhtiön siivittämänä johonkin Euroopan kaupungeista. Olemme olleet mm. Pariisissa, Roomassa, Saksan eri kaupungeissa ja Luxemburgissa.
Nyt päätimme varata lennot Portugaliin, johon olemme jo pitkään molemmat halunneet. Jo viime vuonna minä olisin halunut Portugaliin, muttakun Isäntä toivoi pääsevänsä Luxemburgiin, päätin varata meille lennot sinne.

Eräänä kauniina päivänä sitten varasin lennot ja ilmoitin, että nyt olisi matka buukattu.
Hätääntynyt mies ihmettelee, miksi Luxemburg ja missä se on, kun hän olisi halunnut Portugaliin! Oli vain vahingossa puhunut puoli vuotta Portugalista Luxemburgina. Sattuuhan näitä... (meille vain useammin kuin muille).
Sen vaan sanon, että jos joku haluaa ostaa miehelle salkun, kannattaa suunnata Luxiin, muuta siellä ei ollutkaan kuin miesten salkkuliikkeitä!

No, takaisin viimeisinpään matkaan. Seuraamme yleensä pitkään eri halpalentoyhtiöiden tarjouksia ja vaihtelemme päiviä, jolloin olisi halvin matkustaa.
Teemme tämän yhdessä, mutta koska insinööri-opiskelija-rakkaani ei yleensä ole selvillä siitä, mitä kuuta eletään, saati mitä päivää, olen ottanut itse varaukset omalle kontolleni.
Yhtenä iltana sitten kuitenkin Isäntä oli löytänyt niin lyömättömän hyvän tarjouksen, että kysymättä minulta tai Mummolta, jonka oli määrä hoitaa lapsia, hän varasi lennot!

Kuukauden reissu

Tosiaan. Menomatka oli varattu 13.10 ja paluumatka 14.11. Mielenkiintoista. 

Mahtaako mummo olla halukas hoitamaan rakkaita lapsenlapsiaan kuukautta? Ihan itse saa Isäntä anopilta tiedustella.

Mietimme vaihtoehtoja, koska halpalentoyhtiöiden hintojen salaisuus piilee mm siinä, että et voi muuttaa tai peruuttaa varaamiasi matkoja. Lopulta päädyimme ratkaisuun, jossa varasimme kaksi uutta matkaa, uuden paluulennon lokakuulle ja menolennon marraskuulle. 

Emme varanneet majoitusta, koska emme olleet varmoja haluammeko viettää aikaa ainoastaan Lissabonissa vai mahdollisesti muualla. Marssimme ensimmäisenä skootteri-vuokraamoon ja nappasimme alle skootterin. Isossa maalimassa kun saa ajaa 125 kuutioista ihan B-kortilla. Ei sillä, että se minua koskisi millään tavalla, mutta Isäntäkin haluaa ajaa;)

Ehdottomasti suosittelen tätä muotoa tutustua kaupunkiin ja lähialueisiin, ihan mahtavaa! Roomassa tietysti meidän oli lähes pakko ottaa vespa alle, kuuluuhan se paikalliseen tyyliin, mutta ihastuimme tähän matkustusmuotoon niin ikihyviksi, että sen jälkeen olemmekin olleet koukussa skootterin vuokraukseen:)
Pysäköinti on ilmaista ja helppoa, paikkakin löytyy aina. Toisin kuin autolla.

TukTukia emme ehtineet kokeilla tällä reissulla,
mutta ehkä marraskuussa?

Hummeri sukelsi uudestaan mereen

Eräänä aurinkoisena, mutta tuulisena päivänä pysähdyimme katselemaan merta ja aaltojen iskeytymistä kallioihin.  Niin kaunista.

Keskikesällä nämä paikat varmasti kuhisevat turisteja, mutta nyt saatiin olla aikalailla rauhassa. Ihastelimme rannalla ravintolaa, jossa oli ovien edessä suuren suuri akvaario täynnä erikokoisia hummereita. Isännän pitkäaikainen haave on ollut päästä sellaista maistamaan ja nyt yllytin häntä toteuttamaan 137 euroa/kilo maksavan haaveensa. Mies, joka laskee jokaisen pennosensa, on sen ansainnut. (Ja ehkä yritin ihan vähän lievittää omantuntoni huutavaa ääntä, joka sanoi, että sä käytät yhdessä hetkessä ton summan kenkäkauppaan. Shhhh..)

Palvelu oli todella hyvää ja tarjoilija, joka onki akvaariosta sopivan kokoisen hummerin, kävi sitä vielä elävänä näyttämässä pöydässä, sopiiko se meille. Päädyimme n. 800g painavaan otukseen. Vai pitäisikö sanoa yksilöön. Valitsimme tarjoilijan suosituksen mukaan grillatun hummerin, jossa kuulemma maut ovat voimakkaammat ja aromikkaammat kuin keittämällä valmistetussa. Pyysimme myös, että kokki halkaisee hummerin valmiiksi, sillä pitkä rivi haarukoita, veitsiä ja tonkeja sai meidät epäilemään taitojamme hummerin taltuttajina. Niistä lukuisista youtube-opetusvideoista huolimatta, joita Isäntä on ahkerasti kuluttanut.

Loppujen lopuksi vaikka yritin esittää rohkeaa, en uskaltanut kuitenkaan edes maistaa. Isännän mielestä lobsteri maistui lähinnä suolavedeltä.
800g suolavettä ei uponnut Isännällekään millään ja mietimme, miten tässä toimisi, ettei tarvitse selitellä tarjoilijalle, miksi teidän suuri (ja kallis) herkkunne jäi syömättä. Valmistuksessa ei kuitenkaan ollut vikaa.
Mieleen palasi muistot Pariisista, BuffaloBill-ravintolasta, jossa jättimäinen pihvi (well donena tilattu) oli aivan raaka ja hirveän makuinen. Se livahti salaa lautasliinan sisässä minun laukkuuni ja sieltä kadun roskikseen. Päätimme toteuttaa tämän salaisen, mutta hyväksi todetun suunnitelman uudelleen.

Aina tarjoilijan kääntäessä selkänsä livahti yksi hummerin osa liinan alle ja lopulta neuleen alla kokin ohi ja kavereiden, jotka odottivat akvaariossa kohtaloaan. Meidän hummerimme kohtalo oli sinänsä onnekas, että sen sijaan, että se olisi tullut syödyksi, se pääsi takaisin Atlantin aaltoihin.

Romantiikkaa

Viimeisen illan kunniaksi ostin kynttilöitä ja kylpyvaahtoa. Ajattelin hemmotella itseäni tunnelmallisella vaahtokylvyllä kynttilän valossa. Hotellista löytyi tietysti kaikki taivaskanavat ja Isäntä hemmotteli itseään niillä.

Ehdin nauttia tästä ylellisyydestä ehkä noin 3 minuuttia. Seuraavat 30 sekunttia olivatkin sitten yhdet mielenkiintoisimmat minun elämässäni.

Isäntä, toiselta nimeltään parantumaton romantikko, syöksyy sisään vessan ovesta, nappaa kynttilät yksi kerrallaan lavuaariin ja laskee vettä päälle. "Täällä voi olla palovaroitin ja kohta me ollaan evakuoituna tolla kadulla. Voiko laittaa valot päälle, kun täällä on niin pimeetä?"

                                                                Ehkä miehet ja naiset on tässä
                                                                kohtaa juuri tarkoitettu toisilleen?
                                                                Toinen on toisen järjen ääni silloin,
                                                                kun oma arviointikyky pettää.

                                                                Tai kun toinen ei raaski
                                                                toteuttaa haavettaan
                                                                maistaa hummeria.

Yöllä pitseriassa

Kotiinpaluu on silti aina paras osa reissua.
Sitä kummasti taas jaksaa, kun on saanut muutaman päivän olla ihan hiljaa ja vastaamatta omituisiin kysymyksiin.
Ja loppujen lopuksi sitä huomaa reissussakin miettineensä vain, mitä kivaa veisi lapsille tulijaisiksi ja miten niillä on mennyt.

Viikonloppu vietettiin vielä mummolassa yhdessä ja sunnuntai-iltana lähdimme porukalla ravintolaan, josta jatkoimme kotiin kahdeksan jälkeen niin, että lapset saivat alkaa yöunille.
Pitserian pihassa Pate pamautti Vaarin auton oven suoraan tolppaan. Minä muistutin, mitä ollaan sovittu vieraissa paikoissa auton ovien avaamisesta. Aikuiset avaavat oven, jotta vältytään suuremmilta kolhuilta.
Supin vastaus tähän oli: "Minkäs teet, kun toinen on tommonen ja toinen tämmönen."
Ei mitään lisättävää.

Arkeen palaaminen loman jälkeen sujui mallikkaasti ja olihan Supi muistanut koulussakin kertoa sen tärkeimmän syysloma-tapahtuman, eli: käytiin yöllä pitseriassa.

Ovi auki satasen vauhdissa

Hyvin nukutun yön jälkeen sitä jaksoi olla taas optimistinen hetken aikaa, mutta ei tänäkään aamuna kaikilta yllätyksiltä vältytty.

Aamupalarumban jälkeen ajattelimme olevamme valmiit matkaan parissa tunnissa. Enää oli pakkaamatta kamat kassiin ja lapset autoon. Ehkä me vielä saadaan, jos ei ihan kahta kokonaista, niin ainakin yksi kokonainen ja kaksi puolikasta päivää leikkiaikaa.

Ennen kun mä alan laittamaan yhtään vaatetta koskaan kassiin, minulla on neuroottinen tapa saada vaatteet ensin paikoilleen kaappiin puhtaana ja sitten on laadittava lista.
Pyykit olikin eilen pesty ja suurin osa jo kaapissakin.
Listaan tulee jokaisen nimi ja sen alle tarvittavat vaatteet. Sitten listaa noudattaen, ilman yhtään sooloilua, mä pakkaan. Tiedättekö sen tunteen, kun pienen hetken susta tuntuu siltä, että sulla on kaikki langat käsissä? Että sä kerrankin hallitset jonkun asian järjestelmällisesti alusta loppuun? Siitä tässä on kyse.

Sukat

Mutta sitten tulee sukat. Listassa aina viimeisenä. Ne pienet rullalle menneet raidalliset pirulaiset. Miten talosta voi löytyä toistasataa sukkaa, mutta yhdellekään ei ole paria? Meidän perheen tunnistaa yleensä siitä, että kenelläkään ei ole saman parin sukkia. Ei kenelläkään.
Koulumaailma on asettanut mulle pieniä paineita, sillä mä olen tunnollisesti yrittänyt etsiä Supille eskariin joka aamu edes samaa tyylilajia edustavat sukat.

Meiltä löytyy yleensä korillinen sukkia yläkerrasta, josta lapset saavat valita mieleisensä ja oon piilottanut muutamat uudet hätävara-sukat niiksi aamuiksi, kun koko korillinen osoittautuu varvasreikä-mallisiksi.
Tänä aamuna Supi juoksi hakemaan Patelle sukat. Koska Pate on haaveilija-tyyppi, häntä ei voi laskea hakemaan pikaisesti mitään.
Joka tapauksessa Supi oli nähnyt oikein vaivaa ja kerrankin löytänyt kaksi samanlaista sukkaa! Supi on meistä se tunnollisin.

Supi kiikuttaa sukat Patelle ja mitä tekee Pate?
Dramaattisesti heilauttaa sukkia ja huokaisee: "Voi ei! Nää ihan paskat sukat!".
Mä piilouduin niin nopesti keittiöön kuin ehdin ja yritin tukehduttaa itseäni keittiöpyyhkeeseen.

Vihdoin viimein kaikki on kasassa ja pojat on puettu. Ollaan jo aikataulusta myöhässä vaikka en tunnustakaan, että me oltaisiin myöhästelevää tyyppiä. Ainoastaan näissä tällaisissa tapauksissa, kun mä itse asetan jonkun rajan, millon kuvittelen, että me voitaisiin olla valmiita.

Mä hoputan Patelle takkia päälle ja löytäähän se. Sen ainoan, jossa on hihat kääntyneet sisäänpäin. Ei neljävuotias vielä osaa niitä kääntää, eihän? Sanokaa mulle, että ei? No ei ainakaan meillä. Tänään. Niinä päivinä, kun vaikka kaveri odottaa pihalla, niinä päivinä sitten kyllä.

Pyjamassa

Pikku-Akalle on huolella valittu kiva mekko ja sukkahousut, legginsit ja vielä erilliset sukat. Oikein mummon hurmaus-vaatteet!
Jes, enää minä olen pyjamassa ja kun oikein tarkkaan mietin, saattoi olla, että mä eilen ehdin kammata hiuksetkin. Vai oliko se edellisen viikon torstai?
"No, pojat voi mennä jo autoon ja laittaa itsensä kiinni, Pikku-Akka odottaa eteisessä ja puen ihan nopeesti jotain päälleni.".

Kurkkaan ikkunasta ja sen kerran, kun ne on mua totelleet, ne on tietysti menneet väärään autoon!
Ei muutakun yrjön väriset kalsarit jalassa kiljumaan ovelle, että toinen auto. Samalla voi moikata naapurit, jotka on siitä onnellisessa asemassa, että ovat ehtineet pukea itselleen ihan päivävaatteet jo kahteentoista mennessä.

"Minä tiivoon" kuuluu pahaenteisen iloisesti vessasta. Mietin kaksi kertaa uskallanko avata vessan oven. Kysyn kuitenkin ensin: "Mitä sä siivoot?". Pelottaa.

"Tiivoon mun vaapaita".
Äh, siinä samassa muistan, että mä pesin aamulla vaipparoskiksen suihkusaippualla ja se vaahtosi aikalailla. Jos mulle on yhtään ennustajan lahjoja suotu, niin mä arvaan, että tämä liittyy jotenkin tuohon vaahtoon.

Juu, polviin saakka vaahdossa, ja tietysti hihat.
No onneksi mä en sentään ollut vienyt niitä yökkäreitä kauas, mitkä olin juuri neidiltä riisunut ja niinpä päästään hurmaamaan mummoa yökkäreissä. Uuden katastrofin välttämiseksi mä en enää uskalla päästää Pikku-Akkaa silmistäni, niin, että hakisin uudet vaatteet ylhäältä. Sitä paitsi kello tikittää, jolloin on tehtävä uhrauksia.

Kaikki vöissä

Kun auto on lastattu ja kolme kiinnitetty turvavöillä, mä ajattelen ottaa taas uuden riskin. Mitä muka vois tapahtua jos mä nyt juoksisin navetan takana antamassa eläimille ihan nopeesti vielä ruokaa? 

Minkähän takia sitä ihminen pettää itseään yhä uudestaan ja uudestaan. Joku on joskus sanonut, että mulla on taipumus ajatella positiivisesti, mutta kyllä mä luulen, että tää on ihan silkkaa hulluutta vaan.

Oon aivan varma, että tein oman ennätyksen ja ehdin jo mielessäni nauttia ajatuksesta, että puolitoista tuntia Pikku-Akka nukkuu, Patekin todennäköisesti ja Supi lukee Aku Ankkaa.
Istahdan autoon. Pikku-Akka on löytänyt "uuli-unaa" ja rasvannut itsensä, vaihdekepin, ovia ja penkin huulirasvalla. Paperia? No ei tietenkään!

Istahdan viimein autoon uudelleen. Tän seitsemän vuotisen avioliiton aikana on alle kymmenen kertaa, kun meidän autosta on avaimet olleet jossain muualla kuin suulla. Tänään on yksi niistä kerroista. Tässä kohtaa jopa minä olin sanaton.

Tankkihan on tietysti aina tyhjä, eikö niin? Ja tankilla sattuu sinua ennen olla mies joka tankkaa 120 litraa.....................................................................................................................................................................................................................................................................sinun vuorosi koittaa, nouset autosta ja toteat, että tänään on ollut kirjasto-päivä.
Pikku-Akka on leikkinyt kirjastoa ja tyhjentänyt pankkikortit rahapussista.
Taas löydän positiivisen puolen ja onnittelen itseäni, että valitsin tänään kotia lähinnä olevan aseman halvimman aseman sijaan.

Noin puolitoista tuntia myöhemmin siitä, kun ensimmäiset ovat istuneet autoon, minulle esitetään kysymys: "Äiti, oltasko me jo perillä jos me oltas päästy lähteen heti?".
Todennäköisesti rakkaani, kyllä.

Kiihdytän ysitielle satasen vauhtiin ja kysyn Patelta: "Oveen ei saa koskea, mutta katsotko, onko sulla ikkuna auki, kun joku humisee?" Ehdin kuulla joo, kun Supi on jo toiselta puolelta avannut oven.
Teen äkkijarrutuksen juuri samalla kohdalla olleelle bussipysäkille ja toivon, ettei takana tullut hevoskuljetusvaunun hevonen saanut pahoja traumoja.
Tästä seuraa sen asteinen saarna, että loppumatkan saankin olla ihan hiljakseen.

Lähtökiireessä

Aloitan blogini klassisella tapahtumasarjalla - siivous, pakkaus ja lähtö The Mummolaan. Se KUULOSTAA ihan perussetiltä, josta selviytyy muutamassa tunnissa. Niinhän sitä voisi luulla.

On torstai-aamu ja kello näyttää kahdeksaa. Innostus on kaikilla kova; kohta päästään mummolaan! Olemme olleet samaisella viikolla jonkinasteisessa mahataudissa vuorotellen, joten toppuuttelen lapsia hiukan; ensin pestään pyykkiä ja siivotaan, vasta sen jälkeen voidaan harkita lähtöä. 

Vanhin lapseni Supi 6v, on jättänyt tänään eskarin väliin, ja sovitaan, että myös huominen voidaan olla pois, ettei tämä ihana kuravillitys iske myös luokkakavereihin. Saadaan ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen olla mummolassakin pari päivää, nyt, kun meidänkin perheeseen on rantautunut kouluarki ja sen mukana aikataulut.

Tähän väliin lisään, että realistiset odotukset (kenen?) päästä mummolaan on asetettu niin, että lähtö tapahtuu klo 16.45. Jos jostain syystä (näitä syitä puimme myöhemmin lisää) kävisikin niin, että lähtö viivästyy, lähdemme vasta nukkumaanmeno-aikaan. Joka tapauksessa niin, että perjantai-aamuna voidaan aloittaa leikit heti mummolassa ja leikkiaikaa jää kaksi kokonaista päivää.

Kuinkas sitten kävikään

A niinkuin aamu, A niinkuin aamupala. Älä koskaan ajattele tekeväsi mitään ennen aamupalan tarjoamista lapsille. Jos ajattelit esimerkiksi virheellisesti voivasi nauttia itse palan leipää ennen kuin alat valmistaa, mitä monimutkaisempia aamupala-toiveita, olet väärässä. Kun avaat silmät 7.45, lapset ovat jo tunnin ajan treenanneet hikijumppaa juosten yläkertaa länsisiivestä itäsiipeen ja takaisin. Kuitenkin sillä sekunnilla, kun sinä vihdoin avaat silmäsi, lapset telepaattisen yhteyden (ei toimi komennus/tehtävänanto-tilanteissa) avulla saapuvat salamana sänkyyn pomppimaan ja kysymään: "Äiti, eikö me koskaan saada aamupalaa!?" Painotus sanalla koskaan.

"NO SAATTE SAATTE, mutta mun on pakko saada käydä edes aamupissalla ensin!"

Ok, lupa myönnetty, mutta vain siksi aikaa, kun olet ehtinyt vessaan. Vähintään puolessa välissä tätä lyhyttä toimitusta, käy joku kysymässä: "Millon sä äiti oikein tuut?".

Kun vihdoin pääset keittiöön, on lapset jo ehtineet uuteen leikkiin ja jostain syystä toistat saman virheen joka aamu ja päätät, että otat äkkiä itse jotain. Tämä onnistuu harvoin, mutta yleensä joudut pyyhkimään samaan aikaan pyllyn ja ruoka ei enää maitakaan. Onneksi en sentään ole niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat kahvikupin käynnistyäkseen. Olisin jo kuollut käynnistysvaikeuksiin ja vieroitusoireisiin.

Huudat kolme kertaa "nyt aamupalalle", mutta kolmas kerta on yleensä muotoa: "nyt joka mukula sekunnissa pöytään tai aamupala-tarjoilu on peruttu ja minä menen takaisin nukkumaan! Miksi mut revittiin ylös nälkään kuolevien lasten takia, mutta nyt niistä ei oo yhtäkään paikalla?!!!!". Ja tämä tulee kovaa. Joskus on naapurin Mattikin tullut kiltisti pöytään istumaan, kun ei uskaltanut olla tulemattakaan. Ja Matti sentään on jo aikamies.

Supi haluaa leivän. "Vai, mitä vaihtoehtoja meillä on?". Facepalm. Alapuoli, voita, juustoa ja kinkkua.

Pate 4v, haluaa leivän: keikkupuoli ja pelkkää voita. "Eiku, mä sanoin, että mä otan vaarin-muroja (mysliä, yhtä tiettyä merkkiä, hinta miljoona euroa per se onnettoman pieni paketti)". No, etkä sanonut! Syöt ensin tän ja sitten jos jaksat voit syödä vaarin muroja. (Luottaen siihen, ettei se jaksa.)

Pikku-Akka 2v, ottaa "muloja", mutta ei vaarin-muloja.

"Äiti, eikö me koskaan saada mitään juomista?". Taas paino sanalla koskaan. 

"Saatte, saatte. Otatko kaakaota? Entä Pate, otatko säkin?

"Mä olisin kyllä ottanut lämmintä kaakaota." 

No, sitä ei nyt tarjoilla. Vain niissä tapauksissa, kun se mainitaan ENNEN kuin olen sen jo tehnyt ja antanut ja siitä on puolet juotu. 

"Mä otan äiti sittenkin kaakaota". No et sitten voinut päättää sitä äsken, kun kysyin Pate? Vasta nyt kun istuin jo taas alas.

"Äiti, auta mua!" Maitoa valuu rinnuksilla ja limaisia muroja on penkillä. Pikku-Akka on päättänyt hörpätä mulokupin laidasta ennen kuin murot on syöty loppuun ja säikähtänyt naamaan osuvia löllöjä murorinkuloita. Ohjausliike säikähdyksen korjaamiseen tehdään tietysti väärään suuntaan ja nyt tarvitaan äidin apua.

Ennen kuin aamupalasta on selvitty, on kaatunut vähintään yksi murokulho, yksi maito tai kaakao ja joku on pahoittanut mielensä, koska tänäkään aamuna palvelu ei ollut tarpeeksi nopeaa. Joku on jättänyt ne erikseen jääkaapista haetut kinkut kuitenkin syömättä ja joku on syönyt leivän päältä vain voin. 

Ennen kuin hampaiden pesusta on selvitty, on kello jo yhdeksän ja viemäri on tukossa hammastahnasta, sitä on yritetty aukaista minun hammasharjallani ja yksi on pessyt hampaansa vessaharjalla. Ja tämä on tosi.

Kun kello lähenee neljää on luovutettava. Pyykit on pesty ja viikattukin jo, sanoisinko, yhdestä viiteen kertaa, mutta taistelu siitä, osataanko pikku-legoja kerätä ilman äidin apua, on edelleen käynnissä. Emme ole vielä päätyneet ratkaisuun imuroidaanko ne äidin toimesta ikuiseen kadotukseen vai käytetäänkö tehokasta aikaa 5-10 minuuttia, jonka jälkeen työ olisi tehty. 

Ruoalla on käyty läpi ruokailuhuoneen katastrofaalinen räjäyttäminen, käyttäen apuna tarjolla olevia ruokailuvälineitä ja annoksen muodostaneita komponentteja. Aamupalalla syötyjen murojen tilalle lattialle on päätynyt muutaman metrin liu`un ottanut punajuuri, liimaksi muuttunut perunamössö, johon on takertunut mustaa karvaa sukanpohjista ja tietysti taas se perinteinen lasillinen maitoa, joka valuu pöydän läpi jotain olematonta reikää pitkin. 

Tässä välissä kun pyyhkii pyllyjä, vaihtaa kakkavaippoja, antaa vettä, ruokkii lasten lisäksi ankat, kanat ja puput, on kiva illalla vastata kysymykseen: "Mitäs te tänään olette puuhailleet?".

Sanomattakin selvää, että aamulla hyvältä kuulostanut ajatus lähteä ajamaan nukkumaanmeno-aikaan, saa enää illalla lisäkysymyksen: Kuka maksaa taksin, sillä äiti nukkuu jo?