Portugalin auringon alla. Taas

Blogitauko on nyt ollut aika pitkä, mutta lupaan, että tänä aikana on kertynyt valtavasti mahtavaa aineistoa. Ainakin kolmen postauksen verran, jotka tulevat nyt muutaman päivän sisällä. Aloitetaan kuitenkin tästä viimeisimmästä reissustamme Portugaliin.

Lissabon tutuksi, osa 2

Nyt vuorossa oli pikavisiitti tiistaista perjantaihin. Koska matkat oli halpismatkat, meillä oli vaihto molempiin suuntiin. Menomatkalla 4 tuntia Amsterdamissa ja tulomatkalla toiset 4 tuntia Frankfurtissa. Molemmissa aika kului kyllä kivasti, mutta ihka ensimmäiseksi mun on pakko kertoa teille, mitä meille tapahtui Amsterdamin kentällä! Nauroin ja häpesin niin paljon, että tämä ansaitsee oman otsikkonsa.

Amazing sex toy kit

Schipholin kentällä Amsterdamissa saa kyllä pari tuntia kulumaan hyvinkin. Katseltiin paikkoja, istuskeltiin ja toki kierreltiin kauppoja. Joulu näkyi jo kentällä notkuvien tarjouskorien muodossa ja jouluvaloissa. Suklaakaupassa saimme maistiaisia ja jokaisella kassalla kysyttiin, laitetaanko ostokset pakettiin. Lopulta sitten eksyimme elektroniikkakauppaan, jossa katseltiin pitkään tabletteja ja jos jonkinmoista erikoista härpäkettä. 

Loppupuolella kauppaa tultiin sitten partakone-osastolle ja siitä naisten epilaattoreihin ja sähköhammasharjoihin.. Oltiin jo naureskeltu ties minkälaisille erikoisille laitteille, kun Isäntä huomaa ylähyllyllä mustan ison laatikon.
Laatikko on laitettu lappeelleen ja kannessa lukee: Amazing SEX TOY KIT.
Naiselle se tarkoittaa katseen siirtämistä alas ja osaston vaihtoa ja miehelle se tarkoittaa tietysti sitä, että tätä on tarkasteltava lähemmin. Kurkotteluvaiheessa minä aloin jo ottaa vähän etäisyyttä ja isäntä toteaa, että: "No, onhan tämä nyt katsottava, mitä täällä on."

Te, jotka joskus olette pelanneet lautapeliä, tiedätte, miten se kansi nitkutellaan auki ja kuuluu narinaa, kun kantta vetää ylöspäin. Vielä jos sitä yrittää avata yhdellä kädellä sylissä, tulos on ilmiselvä kaikille - jokaikinen nappula on pitkin lattiaa. Mieshän tätä ei voi uskoa. Vasta siinä vaiheessa, kun kymmeniä ruusun terälehtiä leijuu ympäriinsä monen metrin alueella ja laatikosta tippuu viimeinen mikä-lie, Isäntäkin ymmärtää tämän olleen huono idea.

Yksi asia, jota minä Isännässä rakastan on tilannekomiikka. Minä ehdin jo miettiä, että samalla, kun kuolisin häpeästä täpötäydessä kaupassa, en ainakaan keksisi enää mitään järkevää sanottavaa. Yksi kassajonollinen ihmisiä seuraa, kun paikalle rientää avulias nuori mies ja yhdessätuumin sitten alkavat katsella ympärilleen tapahtunutta. Vielä viimeisten ruusun terälehtien leijuessa hiljalleen, mä kuulen, kun Isäntä toteaa myyjälle: "Love is in the air."

Välteltiin sitten loppuaika kentällä kauppoja ja lennettiin kotimatkalla Saksan kautta.

Perillä

Perillä hotellissa meitä odotti iloinen yllätys. Saatiinkin astetta parempi huone kuin oltiin varattu ja huone oli kerrassaan upea! Neljä yötä tämän tasoisessa hotellissa maksaa saman verran kuin yksi yö Helsingissä, tavallisessa huoneessa. Taas yksi syy suosia matkustelua Suomen rajojen ulkopuolella.

Muutama päivä sujui aikalailla samalla kaavalla; aamulla suunnattiin katselemaan kaupunkia ja nähtävyyksiä, shoppailtiin ja käytiin hotellissa päiväunilla. Illalla Isäntä valitsi TripAdvisorista Lissabonin parhaat ravintolat järjestyksessä ja niistä sitten johonkin suunnattiin aina taksilla suoraan hotellista.
Maha täynnä vielä poreiden kautta nukkumaan ja kyllä uni maittoi!

Ensimmäisen illan ravintola oli tapasravintola da Prata 52, joka on
TripAdvisorin 14. sijalla. 

Ravintolan sisustus oli hieman erikoinen, mutta oikein hauska. Palvelu oli
täällä ihan ensiluokkaista.

Jälkiruoka oli jännittävän näköistä, mutta sitäkin paremman makuista.
Pikkuisen tuli mieleen omat epäonnistuneet leipomisyritykset, mutta
onneksi uskalsin maistaa.

Toisen illan ravintola oli Frade dos Mares, sijalla 3.

Tämä ravintola oli mun suosikki näistä kolmesta (jälkiruoka oli taivaallinen).
    Ei tullut kuvattua, mutta minä söin täällä lohta ja hedelmiä.
Isäntä sitten jonkun seittemän sortin illallisen.
Kuvatuksi tulivat vain alkupalaksi tilatut katkikset ja tämä ihanuus.

Viimeisen illan ravintola oli Clube de Jornalistas, sija 6. Kuvassa Isännän
alkupala, mustekalat.
Ilmeisesti viihdyimme hyvin, kun
ainoastaan tämä yksi kuva ehditty napata.
Tämä oli ravintoloista tunnelmaltaan kiinnostavin.
Täältä saimme vielä lähtiessä kiitokseksi sardiineja ja
kangaskassin.

Yhtenä päivänä ajettiin TukTukilla katselemaan huikeita maisemia. 

Kukkulalta aukeaa mahtavat näköalat yli Lissabonin.

Ylhäällä sijaitsee Pyhän Yrjänän linna, Castelo de Sao Jorge.

Linnoituksen alueella on jäännöksiä 600-luvulta, mutta suurin osa raunioista
on luultavasti peräisin 1100-luvulta. Joo, googletin vaikuttaakseni fiksulta.

Mulle kiinnostavinta oli kyllä kauniit maisemat vaikka olin koko ajan
varma, että tipahan jostain. 

Alaspäin me tultiin tunnelmallisesti.

Ekalla reissulla näin jossain matkamuistomyymälässä metallisen pienoismallin
näistä raitsikoista, mutta en enää löytänyt sinne takaisin ja en kelpuuttanut
mun Eiffel-tornin viereen puista versiota, joten se tuliainen jäi saamatta.

Katsokaa ja itkekää mun kanssa! Jos oikein
haluat pahoittaa mielesi niin tsuumailepa
näiden ihanuuksien hintoja!!!!

Mä oon niin pahalla päällä, kun sain tuotua vaan yhden tälläsen uunivuoan kotiin!
Miksi, miksi, miksi?! Mun silmät lepäsi tässä hyllyssä. Niin kaunista.

Sillä aikaa isäntä sai samanlaisia hyvänolon tunteita jossain museossa.
Nää kärrit oli puusta tehty, mutta älkää kysykö enempää.

Sotamuseon lisäksi Isäntä vieraili ja sivisti itseään myös merimuseossa.

Sen ainoa murhe kauppakeskuksen portailla erotessa oli, että saanko mä aikani
kulumaan sillä aikaa. Mitäpä luulette?
Koko aika meni tuolla vuokahyllyllä!

Syypää sun hymyyn

Mua niin hymyilytti tänään vessassa. Näin on käynyt jo kahdesti aiemmin, mutta tänään varmistui, kuka tämän hymyn syyn takana oikein onkaan! Olen vähän aavistellut, mutta en ole ollut varma asiasta.

Tänään siis vessassa rulla veteli viimesiään. Mun periaate on se, että kuka nykäisee viimeisen kerran, nykäisee myös ensimmäisen kerran, eli mä en ala vaihtamaan uutta rullaa tilalle jos ei oo mun vuoro.

Kun kävin myöhemmin uudelleen (o-ou), oli rulla jo loppu ja hylsy telineessä.
Oltiin lasten kanssa nelistään kotona, joten en nostanut tästä suurta numeroa (enhän minä koskaan mistään). Joka tapauksessa en ehtinyt itsekään sitä nyt vaihtamaan telineeseen asti, joten jätin vaihdon seuraavaan kertaan, vaikka periaatteessa olisi ollut mun "vuoro" viedä homma loppuun. Tai alkuun.

Lähinnähän tämäkin "sääntö" on vain mua itseäni varten. Tiedättekö, miten kiva on joskus muka yllättyneenä huomata, että joku on tehnyt jonkun pienen askareen mennessään? Olet jättänyt rullan vessaan vaihtamatta ja vaikka joskus sitä joutuu odottamaan vähän pidempään, niin on se sen arvoista, kun vihdoin menet vessaan ja tadaa! joku on tehnyt sen, eikä odottanut, että se paperirulla menee siihen itsestään!!
Saa yksin vessassa sitten hymyillä, ihan vain sen takia, että joku pieni asia on tapahtunut nalkuttamatta. Nää on niitä kotiäidin pieniä hetkiä. Niitä helmiä.
Jaksaa taas vessasta lähtiessä noukkia ne sukat siitä lattialta ja viedä ne pyykkiin. Ja samalla avata sen käärön, jossa on rullalla alushousut, pitkät välihousut, päällimmäiset housut ja vielä toiset sukat.

Joka tapauksessa mulla oli oikein vessapäivä, koska mä menin sinne vielä kolmannenkin kerran.
Mitä ihmettä! Vessapaperirulla oli paikallaan telineessä ja hylsykin ihan roskiksessa asti. Lisään vielä, että rulla oli oikein päin eli paperi tuli päältä. Isäntä kun vaihtaa rullan, paperi tulee alapuolelta. Ei niiiiiiiin hyvä.

Mutta nyt mun oli lopultakin todettava, että arvailussani olen osunut oikeaan ja mun reipas eskarilaiseni osaa oma-aloitteisesti vaihtaa loppuneen vessapaperirullan tilalle uuden! Vaikka ikinä en ole lapsille asiasta maininnut.
Tää on niin uskomattoman hieno hetki, että tälläistä ei voi kokea kuin äitinä. Mikä ylpeyden aihe! Tästä saisi aihetta jo muita ärsyttäväksi facebook-päivitykseksi asti, mutta sen sijaan päädyin kirjoittamaan tästä vain kokonaisen postauksen blogiini.

Kuten jo aiemmin olen todennut, Supi on meistä se tunnollisin.
Pienenä Supin rakkain esine oli "pukka", eli imuri. Supi suuttui jos pukkaa yritti laittaa kaappiin piiloon ja mummolassakin ensimmäisenä revittiin siivouskomerosta pukka esiin. Keneen lie tuo lapsi tullut?
Toinen rakas harrastus oli pyykkien lajittelu. Koneeseen ja takaisin koppaan, koneeseen ja taas takaisin.
Hienoa huomata, että tuo into ei ole kokonaan kadonnut vaikka siltä välillä näyttääkin, kun käy katsastamassa poikalasten huonetta. Kyllä nämä vielä joskus uskaltaa päästää maailmalle!

Tämän päivän tulen muistamaan.

                                                    Linkki fiilistelymusiikkiin