No niin. Yritän nyt palailla taas kirjoittamaan tänne hiukan. Ihka ensimmäiseksi minun on varmaan kerrottava Amerikan reissusta, jossa käytiin touko-kesäkuun vaihteessa. Ajattelin kirjoittaa tämän kahdessa osassa, eli ensin Vegasista ja sitten Losista.
Lähdettiin kotoa 31.5 ajamaan lentokentälle klo 3.00 yöllä. Mummu ja Vaari oli tulleet hakemaan lapsia ja edellisenä iltana juhlittiin Supin hyvin kulunutta eskarivuotta grillijuhlin. Ihme kyllä se taisi olla melkein ainoa kaunis päivä tänä kesänä niin ettei kesken tarvinnut juosta sadetta karkuun.
Yläkerrasta kuului vain tuhinaa, kun me startattiin matkaan aamuyöllä. Yleensä olen nukkunut matkalla, mutta vaikka otin tyynyn autoon, mulle ei muistaakseni ainakaan tullut yhtään uni silmään enää matkalla.
Ensimmäinen odotettu kolaus tuli heti lentokentällä, kun Finnairin tiskillä meille ilmoitettiin, että olemme standby-paikoilla, sillä lentokone on myyty yli ja kaikki eivät mahdu lennolle. Oi, hieno juttu! Meillä oli tiedossa suhteellisen lyhyt vaihto Lontoossa eikä olisi kauhean kiva perua reissua tai olla perillä kolme päivää myöhässä, kun reissu oli muutenkin näin kauaksi suhteellisen lyhyt. Isi siinä taisi vähän hermoillakin, mutta portilla oli tosi ystävällisiä lentoemoja, jotka sanoivat, että mahdutte varmasti koneeseen. Vieläkin jäi vähän epäselväksi, miksi koneet ylipäätään myydään yli, koska se on kuulemma aivan normaali käytäntö? Minusta se kuulostaa lähinnä ahneudelta lentoyhtiön puolelta.
Lento lähti Suomen aikaa kahdeksan maissa aamulla ja Lontooseen oli aika lyhyt pyrähdys. Taisin nukkua melkein koko parituntisen, kun yöllä oli tullut nukuttua niin vähän. Jouduttiin Lontoossa tekemään check in uudelleen, koska standby-lippujen takia meitä ei voitu suoraan chekata perille asti. Vähän juoksujalkaa siinä mentiin, mutta hyvin ehdittiin.
 |
| Lennettiin Grönlannin yli :) Onneksi itse kohteessa oli lämpimämpää! |
 |
| Hertzin AlwaysLost-navi. En suosittele ainakaan maksamaan tästä. Oli aivan pihalla koko ajan ja siltä vuodelta, kun navigaattorit keksittiin! |
Los Angelesissa meillä oli varattu vuokra-auto Hertziltä ja lentokentältä kulki linja-autot, jotka kuljetti eri vuokraamojen välillä. Hertzillä palvelu oli kyllä aivan ala-arvoista, jos sitä yleensäkään palveluksi voi kutsua, ja lopulta kahden tunnin selvittelyjen ja odottamisen jälkeen me saatiin auto alle! Kello oli paikallista aikaa noin viisi iltapäivällä, kun päästiin matkaan ja tarkoitus oli siis ajaa vielä illaksi Las Vegasiin. Lämmintä oli noin 25-30 astetta ja se lämpeni koko matkan Vegasiin. Pysähdyttiin matkalla vain kerran syömään hampurilaiset ja sekin oli Losin päässä. Yhteensä matkaan meni Losista meillä melkein 8 tuntia! Se on aivan uskomatonta, miten matka, joka ei periaatteessa ole edes kovin pitkä, noin 370 kilometriä, voi kestää niin kauan. En tiedä, miten sitä ihmistä riittää, mutta siellä me mentiin ruuhkassa varmaan ainakin 100 km noin 20km tuntivauhtia. Kyllä se sitten puolessä välissä alkoi vähän vetää, mutta keskiyölläkin autoa tulee kolmea kaistaa vastaan jonoissa ihmisiä. Uskomatonta tälläiselle pikkukylän tytölle :D Ajettiin vähän vuorotellen, kun alkoi väkisin jo silmä luppasta.
Mielenkiintoista matkalla oli kuumuus, joka vain kohosi vaikka alkoi olla yö. Matkalla Losista Vegasiin on myös Yhdysvaltain kuivin, kuumin ja matalin kohta Death Valley. Tuossa kohdassa varoituskyltein kehotettiin sammuttamaan autoista ilmastoinnit ja kaikki ylimääräiset laitteet, jotta moottorit eivät ala keittää. Laitoin ikkunasta käden ulos ajaessa ja ilma tuntui melkein polttavan kuumalta. Asteita tuolloin oli noin 45. Katsoin Wikipediasta ihan mielenkiinnosta lämpötiloja ja esimerkiksi vuonna 2001 Death Valleyssä pysyi 154 päivää lämpötila yli 38 asteen yhtäjaksoisesti. Aika hurjaa, kun vertaa esimerkiksi Suomen kesään. Voi sanoa, että koko kesän ei ole pysynyt lämpötila edes nollan yläpuolella :D Ei ole montaakaan yötä taaksepäin, kun lämpötila oli paikoin käynyt pakkasella, meillä se kävi +2 asteessa. Hyrrr. Sademääristä tuolla ja täällä ei viitsi edes mainita.
Perillä Vegasissa oltiin yhden aikaa yöllä ja laskin siinä sängyllä, että matkustusta oli takana sellaiset 32 tuntia siitä, kun kotoa oltiin lähdetty. Melkoisesti istumista. Ei jaksettu lähteä hakemaan edes syömistä vaikka oli vähän nälkä, päätettiin vain kavuta sänkyyn ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Maanantai
 |
| Tuossa näkyy New York New Yorkin huimaa vuoristorataa, jota käytiin kokeilemassa. |
 |
| Hih, minionsit tottakai :) |
 |
| Pariisissa ehdittiin poiketa ;) |
 |
| Mailin verran shoppailua :) |
 |
| Kuvat on taas tasoa tämä, mutta ostoskeskuksissa/casinoilla oli todella upeat katot. Tässäkin oli maalattu ihan aidon näköinen taivas. |
 |
| Tässä odoteltiin niitä tanssivia suihkulähteitä Bellagion edustalla. Tasatunnein esitys, yöllä valaistu. |
Illalla yritettiin mennä syömään valmiiksi TripAdvisorista katsottuun ravintolaan, mutta sattuihan se tietysti olla remontissa ja kiinni! :( Buffetitkin sulkeutuivat joka paikassa klo 22 (mikä minusta hyvin omituista kaupungissa, joka ei koskaan nuku) ja lopulta päädyttiin jo kamalassa nälässä johonkin epämääräiseen hampurilaisravintolaan. Taas. Niitä siellä kyllä löytyy. Ei uskallettu kokeilla Heart Attack grilliä, jossa minimi kalorimäärä taisi olla 8000 kaloria yhdessä hampurilaisessa. Yli 160 kiloa painavat asiakkaat saavat syödä ilmaiseksi ja etuovella onkin puntari ja suuri taulu, josta näet josko painosi yltäisi ilmaiseen hampurilaiseen. Ovessa luki, että sydänkohtausriskin takia otamme maksun ennen ruokailua.
Tiistai
Tiistai-aamuna lähdettiin ajelulle. Tarkoituksena oli nähdä Hooverin pato ja mahdollisesti fiiliksen mukaan jatkaa myös Grand Canyonille asti, jonne oli kyllä ensitietojen mukaan hiukan liian pitkä matka. Hooverin pato ei ole Vegasista kuin noin 30 mailin päässä, joten sinne suunnattiin ensin. Pato oli kyllä hieno ja keli kuuma! Kuumuuksissani pyyhin naamaa ja tietysti silmälasin sanka irtosi! Onneksi se pysyi jokseenkin mukana kuitenkin, eikä haitannut toistaiseksi juurikaan menoa. Kuvat kertokoon enemmän.
 |
| Jonkin sortin ylivuotoputki :O |
Päätettiin vielä jatkaa matkaa, kun käytiin kysymässä vinkkiä Hooverin turisti infosta. Viralliseen Grand Canyonin kansallispuistoon oli matkaa yli 300 mailia, mutta lähempänä, parin tunnin ajomatkan päässä padolta oli skywalk ja "yksityisomistuksessa" oleva Grand Canyonin alue (näin ainakin ymmärsin), jossa pääsi näkemään upeita maisemia myös. Itse Grand Canyonhan on 446 kilometriä pitkä, joten paikalla ei sinänsä ole väliä, mutta ominpäin sitä ei tietenkään pääse noin vain joka kohdasta kurkkimaan. Ilmeisesti tämä lähempänä oleva paikka oli aavistuksen arvokkaampi kuin tuo toinen kauempana sijaitseva. Liput täällä maksoi muistaakseni 45 dollarin luokkaa ja siellä toisessa ne olisivat olleet 20-30 dollarin välillä. Se lienee suurin ero näissä kahdessa paikassa. Maisemat jo matkalla olivat kerrassaan upeat, joten ei epäilystäkään, että oltaisiin ainakaan niistä jääty paitsi, kun valitsimme lähemmän osan Grand Canyonista!
Matkalla pysähdyttiin tankkaamaan ja syömään Colorado Riverin rannalla, Willow Beachissä, jossa olikin todella kauniit maisemat. Otettiin pientä purtavaa ja juomista ja jatkettiin samantien matkaa.
 |
| Tuli sitten samalla ikävä meidän ankkoja :D |
Perille päästyämme lähdettiin tutustumaan matkamuistomyymälään, jossa siis toimi myös lippupiste. Kävi ilmi, että tuo sisäänpääsylippu kattoi siis bussimatkan, joka kesti kahdesta kolmeen tuntia ja vei kävelemään skywalkille ja paikalle, josta pystyi ottamaan kuvia Grand Canyonista. Jotenkin se kuumuus ei houkuttanut istumaan bussiin 50 japanilaisen turistin kanssa, joten päätimme jäädä tutkimaan tietoa helikopterilennoista kanjonilla. Osa paketeista oli myyty ennalta loppuun, mm sellainen, jossa helikopterilla laskeudutaan kanjonin pohjalle. Tarjolla oli erilaisia ja kestoisia lentoja. Me sitten lopulta päädyttiin ihan pelkkään lentoon, joka kesti noin 15 min ja lensi kierroksen kanjonin päällä ja sieltä näkyi myös tuo skywalk. Ei kaduta yhtään, että valittiin bussimatkan sijaan tuo lento! Aivan huikeat maisemat ja varmasti yksi upeimmista kokemuksista ikinä! Meitä oli lentäjän lisäksi me ja toinen pariskunta, joka ei koko aikana siitä asti kun kopteria odotettiin ja sinne noustiin ja lennettiin, sanonut sanaakaan toisilleen tai hymyilleet. Me oltiin ihan into piukeena ja otettiin kuvia ja toiset naama peruslukemilla ihan niinkuin olisivat tehneet sen joka päivä viimeiset kymmenen vuotta. Jokainen tietysti tyylillään :)
Illalla Vegasissa Isäntä kävi vielä testaamassa Vegasin upeimmaksi kutsutun buffetin Bellagiossa. Jonotus buffettiin taisi kestää pari tuntia ja maksoi lähemmäs 40 dollaria. Itse käytin tuon ajan shoppailuun ja ilmeisesti se ei ollut huono ratkaisu, sillä Isännän mukaan ruotsinlaivan buffetti voittaa 6-0.
 |
| Enkä epäile yhtään.. |
Käytiin vielä metsästämässä muutamaa korttipakkaa tietyiltä kasinoilta, mitkä multa vielä puuttui ja Luxorin myymälästä löytyi sit onneksi sellainen kauppa, josta sai jokaisen kasinon kortteja niin sain muutaman viimeisen vielä itselleni. Kasinoilla siis käytetään jokaista korttipakkaa vain kerran ja nämä käytetyt kortipakat päätyy osittain myyntiin matkamuistoiksi. Parilla dollarilla saa siis korttipakan, jossa merkintä missä, minä päivänä ja missä pöydässä pelattu. Ihan hauska muisto, jos joku vaikka sattunut miljoonat juuri näillä korteilla voittamaan ;) Näin ainakin haluan itselleni uskotella :D
Keskiviikko
Keskiviikko-aamuna tehtiin vielä viimeinen kierros auton kanssa stripillä ja lähdettiin kohti Losia. Vegas oli upea paikka ja ehdottomasti kerran elämässä koettava/vierailtava kohde, mutta jos et ole menossa menettämään lomabudjettiasi, juhlimaan överisti tai naimisiin Elviksen kanssa, niin tälläinen parin päivän vierailu riittää vallan mainiosti, eikä jää tunnetta, että jotain olisi jäänyt näkemättä. Ainutlaatuisuuttaan ja loistokkuuttaan mitenkään polkematta, loppupelissä aitous ja tunnelma kaupungista jäi puuttumaan ja päällimmäiseksi mieleen painui lähinnä sellainen tietynlainen teennäisyys ja prameat kulissit. Sellainen hetken huuma, joka on täysin toisessa ääripäässä arkielämästä. Mutta se lienee tietysti koko idea ja siinä mielessä maineensa veroinen siis.
Niin ja teille, keitä kiinnostaa, ollaanko kasinoilla iltapuvuissa niinkun elokuvissa niin ei. Ihan tavalliset tennissukat ja sandaalit shortsien seuraksi sopii hyvin, kun pakkaat itsellesi matkavarustusta.
Niin ja teille, keitä kiinnostaa, ollaanko kasinoilla iltapuvuissa niinkun elokuvissa niin ei. Ihan tavalliset tennissukat ja sandaalit shortsien seuraksi sopii hyvin, kun pakkaat itsellesi matkavarustusta.
Matka kotiinpäin tuntui ainakin hiukan lyhyemmältä, ehkä myös koska oli valoisaa ja takana ei ollut jo valmiiksi vuorokautta istumista. Pysähdyttiin matkalla kahdesti. Ensin, koska Isi näki autiomaan keskellä aivan mielettömän kokoisen vuoristoradan ja toisen kerran, kun pysähdyttiin tankkaamaan ja syömään.
Ensiksi tosiaan kaukana häämötti vuoristorata, joka sai Isille aikaan kolmevuotiaan uhmaikäisen tavoin kauhean "tonne mä haluan-reaktion" ja sinnehän sitä sitten oli päästävä. Hotelli ja casino, jonka yhteydessä vuoristorata oli, osoittautui erittäin upeaksi paikaksi ja sinne voisin ehdottomasti suunnata vaikka lastenkin kanssa.
Vuoristorata lopulta paljastui joksikin ennätysradaksi, joka oli vuonna 1996 ollut Guinnessin ennätysten kirjassa. Ai kauhee, mua sattuu mahaan vieläkin. Tuntui, että se ei lopu ikinä ja yleensä, kun on tottunut siihen, että tulee yksi iso mäki niin tuossa oli ainakin kolme sellasta karmean isoa. Isi sai juuri kiinni silmälaseistaan yhdessä mäessä, kun ne lähti lentoon. Hyh, onneksi ei tarvitse varmaan toista kertaa elämässä tolle tielle osua!
Vielä matkalla, kun vuoristoradasta oltiin selvitty, pysähdyttiin PeggySue-nimiseen ravintolaan, joka oli alunperin avannut ovensa jo 50-luvulla. 80-luvulla avattu uudelleen ja palvelee matkalaisia 50-luvun hengessä. Aivan ihana paikka, hyvää ruokaa, hyvä palvelu ja ihana kokemus. Suosittelen pysähtymään jos tuolla sattuu ajelemaan!
Lopuksi vielä muutama kuva matkan varrelta, intouduin kuvaamaan erityisesti kylttejä :) Jatkan vielä Los Angelesin päivät erikseen.
 |
| Mietin vaan, mitenkähän tämäkin lausutaan? |
