Eläinten talvi

Laiteltiin tässä eräänä viikonloppuna viimeiset talvijutut valmiiksi eläimille, että kylmä ja pimeä vuodenaika olisi mahdollisimman mukava myös meidän rakkaille kaikenkarvaisille. Tää kirjoitus on jo hetken aikaa odotellut kuviaan, joten talvikin on ehtinyt jo saapua.

Felix, Jahtaaja ja Prinsessa, eli meidän kana ja kukot lähtivät jo syksyllä pois, Felix-kana mummolaan ja kukot (Jahtaaja ja Prinsessa) menivät ihan pataan asti kerralla, vaikka mukavia veikkosia olivatkin.

Kesäkanoiksi nämä alunperin meille otettiinkin. Kanoista löytyy muutama kuva syksyltä ainakin Millivanillin blogista.

Otin kyllä viimeisen kuvan kukkosista vielä lautasella, Isäntä teki KukkoaViinissä, mutta en löydä kuvaa ainakaan tähän hätään.

Katsotaan ensi kesänä, halutaanko ottaa uudelleen kanoja (kananmunat omasta kanalasta oli kyllä kiva juttu) vai kokeillaanko saataisiinko nyt niitä hanhia, mitä jo yritettiin tänä vuonna. Kanoista me ei oikein saatu sellasta fiilistä, vaikuttivat aika persoonattomilta ja hölmöiltä tapauksilta.

Alfred ja Rebekka

Keväällä haettiin Äijälästä Laukaasta meille kaksi ankanpoikasta. Olivat muutaman vuorokauden ikäisiä ja kauhean reippaita veikkosia. Olivat meillä aluksi sisällä ammeessa ja uivat ruokalautasessa. Muutaman päivän jälkeen kuitenkin toinen näistä pienistä oli aamulla kuollut ja soiteltiin uutta kaveria Alfredille.

Alfred joutui parisen viikkoa odottamaan uutta ystäväänsä kuoriutuvaksi ja oli kyllä niin meidän perään, että ihan kuin talossa olisi kissanpentu ollut. Se käveli perässä ympäri taloa ja vaappui niinkuin Repe-sorsa. Miehet rakensi sille legoista talon ja siellä se tyytyväisenä asusteli. Jos sen otti syliin, se nukahti heti rinnan päälle telkkaria katsoessa. 

Lopulta parin viikon odottelun jälkeen haettiin Rebekka. Alfred oli ssilminnähden onnellinen uudesta ystävästään. Oli vielä niin alkukevät ja ankat pieniä, että asustivat muutaman viikon sisällä ja kun alkoi olla yötkin selvästi plussalla, päästettiin pihaan. Päivisin toki olivat jo ruohoa maistelemassa.

Tehtiin ankoille tarha ensiksi vain ulos, mutta aika pian avattiin navetan seinään reikä, josta pääsevät myös sisälle.

Ankat on koko kesän uineet lasten uima-altaassa ja voi sitä loisketta joka kerta, kun vedet vaihdettiin puhtaaseen. Ankan peseytyminen on kyllä uskomattoman kaunista.

Syksyllä laajennettiin vielä tarhaa talveksi ja siivottiin uima-altaat pois. Ovat nyt tosi lähellä ulko-ovea ja joka kerta, kun oven avaa, kuuluu kamalan kovaa kaakatusta ja siellä pari nälkäistä ankkaa vaatii ruokaa. Alfred ei osaa pitää niin kovaa ääntä kuin Rebekka, mutta Rebekka onkin sitten tosi kovaääninen. Just niinkun normaalissa parisuhteessa; nainen on äänessä ja mies hiljaa. Ai, eikö kaikilla olekaan niin? 

Ankat eivät vaadi kummoistakaan aitaa, ovat laiskoja yrittämään karkumatkaa.

Tehtiin Alfredille ja Rebekalle navettaan eristetty koppi, johon laitoin heinää, että voivat tehdä sinne pesänsä ja nukkua lämpimästi. Joka aamu, kun olen ikkunasta kurkistanut, ovat olleet pihassa. Ilmeisen hyvin viihtyvät ulkosalla. Ajateltiin antaa ankkojen ulkoilla koko talvi; kuulemma nauttivat myös lumesta, eivätkä palele kovimmillakaan pakkasilla herkästi.

Nyt, kun lunta on tullut ja koviakin pakkasia, niin näyttävät ulkoilevan koko valoisan ajan. Pimeän tullen ja nälän iskiessä menevät sitten sisälle, mutta ei ne sielläkään siinä mun rakentamassa hienoakin hienommassa lämpöpesässä nuku, vaan ihan heinien päällä seinän vieressä näyttävät viihtyvän.

Ankat ruokitaan sisätarhaan päivittäin ja ostettiin (pääasiassa ulkokoirille tarkoitettu) lämmitetty juomakuppi, jossa pääsevät talviaikaankin pesemään silmiään ja tietysti juomaan.

Tässä vielä muutama tuore kuva näistä veitikoista. Toivotaan, että ensi kesänä saataisiin ankanmunia tai ehkä jopa pikkuankkoja. Tämä pariskunta on joka tapauksessa tullut meille jäädäkseen.

Kuvaussessio oli hyvin mielenkiintoinen.
Vasemmalla Rebekka ja oikealla Alfred.

Alfredin oli ihan pakko päästä kopsuttamaan myös kameraa.

Ja taitaa olla muutenkin aika linssilude.

Rebekka poistui jo paikalta, kun Alfred halusi olla koko ajan kuvattavana.

Nikke ja Justiina

Navetan toiselta laidalta löytyy iso koppi, jossa asustaa Nikke-pupu ja Justiina-rouva. Puput on omilla puolillaan koppia; jouduimme erottamaan nämä rakastavaiset toisistaan kanaverkolla edellisenä kesänä.

Alunperin keväällä 2011 meille muutti kaksi valkoista pupua, jotka pojat nimesivät: Nikke ja Peräkärry. Niillä oli iso tarha pihassa ja pienempi häkki ja suoja tarhan sisällä, johon ne aina yöksi laitettiin suojaan ja päivisin sitten saivat isomman tilan syödä ruohoa ja pomputella ympäriinsä.

Tarhassa ei ollut kattoa ja yhtenä päivänä Peräkärry oli kadonnut, vaikka vain pari tuntia aiemmin olimme tarhassa käyneet. Kun Pertsasta ei pariin viikkoon kuulunut mitään, soittelin paikkaan, josta puput haimme, että josko sieltä löytyisi vielä kaveria Nikelle. Lähdin hakemaan saman ikäistä mustaa pupua Niken uudeksi ystäväksi. Mukaan tarttui myös yksi nuorempi pupujussi, joka oli jäänyt ilman kotia.

Jännityksellä seurattiin, kun puput tutustuivat toisiinsa, mutta äkkiä se sitten lopulta kävi. Musta pupu oli niin kova aluksi pomottamaan, että annoimme sille nimeksi Justiina. Harmaan pienemmän pupun nimeksi jäi vain Harmaa, koska se oli tosi kauniin värinen, eikä kukaan ehdottanut mitään muutakaan nimeä. Tosi ujo, kaunis ja pieni pupunen. 

Kun puput sitten olivat juuri löytäneet paikkansa ja tulivat toimeen keskenään, meidän pihaan pysähtyy mies autolla ja esittelee olevansa muutaman kilometrin päässä olevan maalaistalon isäntä. Oli kuullut meidän kadonneesta pupusta ja tuli ilmoittamaan, että hänen vanhan puimurinsa alla asustaa pieni valkoinen pupu.

Kahtena tai kolmena päivänä käytiin houkuttelemassa Peräkärryä kotiin, ennen kuin antoi ottaa kiinni. Arvelemme, että jokin iso lintu olisi mahdollisesti hakenut Pertsan tarhasta, koska selästä löytyi muutama arpi ja monta kilometriä olisi ollut valtava matka kulkea pienelle pupulle. Ja vaikkei matka olisikaan ollut ongelma, ihmettelen, miksi se olisi niin kauas lähtenyt.

Joka kerta, kun meillä on puput olleet syystä tai toisesta vapaana, eivät ole koskaan naapuria kauemmas lähteneet viikossakaan. Ja oli ehtinyt kuitenkin asustaa jo jonkin aikaa sen puimurin alla. Oli onneksi kaunis kesä; on mahtanut olla ihmeellinen matka pienellä Peräkärryllä.

Peräkärryn reissatessa maailmalla, oli Nikke jo ominut Justiinan tyttökaveriksi itselleen ja ei enää kuukauden jälkeen hyväksynyt Peräkärryä takaisin. Rakensimme navetan seinustalle, Pertsan tapauksesta hiukan viisastuneina, ison kopin, jossa puput ovat varmasti suojassa kesät ja talvet. Erotimme puput verkolla niin, että toiselle puolelle jäi Nikke Justiinan kanssa ja toiselle puolelle Peräkärry ja Harmaa, joka tuli kaikkien kanssa toimeen.

Harmaa söi ja joi hyvin, mutta ei kasvanut kokoa juurikaan. Voi olla, että jokin stressaannutti sitä vaikka ihan tavalliselta kyllä meistä vaikutti. Seurailimme tilannetta ja tulivat hyvin toimeen Peräkärrynkin kanssa. 2012 kesällä Harmaa löytyi kuitenkin kopista kuolleena.

Emme raaskineet jättää Peräkärryä asumaan yksinään, kun se oli niin kovin seurallinen ja se muutti syksyllä uuteen hyvään kotiin. Nikke ja Justiina saivat vallata koko kopin itselleen. 

Viime keväänä sitten alkoi Justiina rakentamaan kovasti pesää ja erotimme jälleen puput verkolla, jotta Justiina saisi hoitaa äidin tehtäviään rauhassa. Kaksi pientä karvapalloa, musta ja valkoinen, sitten eräänä päivänä kömpivät kopista.

Valitettavasti näistäkään toinen ei selvinnyt ja vain musta pupu kasvoi isoksi Justiinan hellässä huomassa. Luovutusiässä Pentti (Paten nimeämä) lähti uuteen kotiin ja sai ilmeisesti uudeksi nimekseen Namun. Kuulin myöhemmin, että Namu viihtyy hyvin perheen kissan kanssa, joten ilmesesti sai mielekkään kodin ja seuraa itselleen.

Emme ole enää yhdistäneet koppeja uudelleen, ovat kuitenkin näkösällä ja kosketuksissakin toisiinsa verkon lävitse. Nämä puput ovat olleet niin monessa mukana, että annetaan heidän nyt olla aloillaan.

Justiina on touhukas ja sotkuinen, kova syömään, juomaan ja leikkimään ja Nikke on taas kauhean siisti ja nuuka mies (tämä ei ankkojen tavoin kuvaa meidän parisuhdetta, muutakuin Justiinan sotkuisuuden ja Niken nuukuuden osalta) ja aina vailla rapsutuksia.

Nikke

Justiina

Naisten puoli

Miesten puoli.
Yläkerrasta löytyy kummaltakin lämmin koppi ja tuulensuoja.
Ja tietysti kulku parvekkeelle, jossa viihtyvät varsinkin kesäisin.

Toivotamme kaikille lämmintä talvea ja rapsutuksia karvaisille ystäville!

Meidän onneksi naapurissamme sattuu asumaan innokas eläinrakas tyttö, joka on ollut meille korvaamaton apu ja on mielellään hoitanut meidän eläimet sillä välin, kun olemme itse olleet pois.

Varaslähtö namipäivään

Otettiin eilen varaslähtö namipäivään ja ostettiin lapsille muumitikkarit. Meilläkin oli tavallaan "namipäivä", sillä saatiin parasta namia ikinä: aikaa suunnitella seuraavaa reissua! No okei, ei se muumitikkari niin kauaa kestänyt. Joka tapauksessa, ajateltiin kadota pieneen reissuun lasten kanssa ja olla uusivuosi ulkomailla.

Suunniteltiin tällä kertaa automatkaa, ensin laivalla yli Tallinnaan ja siitä mielen ja rahan mukaan liikkumista Baltiassa. Minua itseäni kiinnostaisi Riikan kuuluisat joulumarkkinat, jotka kestävät 14. tammikuuta saakka. Arvaan jo kysymättä, olenko ainoa. Isäntä googlasi sotamuseoita (onneksi aika laihalla menestyksellä) ja lapset kyselivät huvitusten perään. Kaikkea tätä pitäisi matkalta siis löytyä.

Ihan ensimmäiseksi suunnistettiin verkkokauppapistecomiin ostamaan kahdella näytöllä ja kolmilla kuulokkeilla varustettu dvd-soitin autoon. Lasten viihtyvyys - done. (...ja ehkä sadan kappaleen paketti muumitikkareita hanskalokeroon?).

Jos satun saamaan töitä joulunpyhiksi, niin otan ne vielä vastaan, noin niinkun palkkapussia ajatellen, mutta jos näyttää siltä, että töitä ei ole tarjolla, saatetaan suunnata reissuun jo joulun aikoihin. Emme vielä varanneet laivamatkoja kumpaankaan suuntaan, kun hinnat näyttäisivät reittimatkoilla olevan vakiot. Ja paluumatkaa ei kannata varata, meistä kun ei koskaan tiedä, mistä me innostutaan tulemaan takaisin ja koska.

Isännän arki alkaa 12.1 ja Supin eskari 7.1. Jos lähdetään joulun tienoilla, ehditään hyvinkin olla lähemmäs kaksi viikkoa pois ja välipäivinäkin lähtiessä vähintään viikko. Rahapussi tietysti meillä määrää hyvinkin paljon ja tietysti se, kuinka kivoja kauppoja tulee vastaan heti ensimmäisinä päivinä;)

Ajateltiin valmiiksi vähän tutkia, mitä kivaa tarjolla on lapsenmielisille (eläintarhoja esimerkiksi?) ja sitten vaan katsella ja ajella fiiliksen mukaan ja pysähtyä aina, kun näyttää mielenkiintoiselta. Jos on hyviä vinkkejä tai kokemuksia, niin olisin ehdottoman onnellinen ja kiitollinen niistä!

Me ei oikein perusteta noista edeltä varatuista majapaikoista, kun ollaan niin mielialoilta ailahtelevia kaikki, hyvässä ja pahassa. Ja jotenkin paikan päällä on helpompi katsoa, mikä paikka miellyttää. Ihan kaiken varalta laitetaan takakonttiin patja ja otetaan mukaan muutama viltti ja tyyny. Jos hätä yllättää, niin lapset mahtuu hyvin meidän tilaihmeeseenkin nukkumaan, kun takapenkit kaataa. Ja ainahan sitä itsekin yhden yön etupenkillä viettää. Asenne ratkaisee, se me ollaan opittu. Matkaan ei kannata lähteä jos pipo on yhtään liian kireällä. Kyllähän sen jokainen arvaa, että kun matkaa taittaa kolmen pienen lapsen kanssa, ei se aina voi olla yhtä juhlaa, mutta omalla asenteella siitäkin voi tehdä vähintäänkin siedettävää. Ja niillä muumitikkareilla tietysti, mutta ei oteta niitä nyt tähän.

Tämä reissu on vasta siis suunnitteilla (ollaan ajoissa - viikko aikaa), eikä lopulta tiedä, löytääkö meidät Italiasta, Kap Verdeltä, Riikasta vai kotoa mököttämästä, mutta on tämä silti aina yhtä jännää! Ihan niinkuin tästä suunnitteluvaiheesta jo alkaisi yksi matka ja lopulta itse reissu on vain piste iin päälle tässä jännässä tapahtumasarjassa, joka on piristänyt tummia syysiltoja (yleensä) jo monta viikkoa.

Tänään oli sitten varsinainen karkkipäivä ja saatiin jokainen oma Kindermuna. Mun munasta kuoriutui koottava auto. Toivottavasti se ei ollut enne.

Tekosyitä

On ollut melkoista hulinaa täällä koko viikko, enkä ole kertakaikkiaan ehtinyt kirjoittaa juuri mitään! Tai itseasiassa olen kirjoittanut, mutta kuvat on vielä liittämättä tekstiin. Ja kuten Facebookissa jo mainitsinkin, on ollut hermo lasten kanssa niin kireällä, etten ole pystynyt purkautumaan edes tänne!

Olemme käyneet nyt varsinkin poikien kanssa paljon keskustelua tottelevaisuudesta ja käytöstavoista, jotka tuppaavat unohtumaan siinä vauhdissa, joka heillä on. Jaksan myös ihmetellä suunnattomasti sitä vuolaasti pursuavan mielikuvituksen määrää, joka heijastuu kaikkeen tekemiseen. Niinpä minä ajattelin havainnollistaa teille tunnin meidän elämästä!

Tervetuloa mukaan. Varoitus! Voi nostaa hien pintaan.

Arkea parhaimmillaan

Sinulla on parhaillaan menossa päivän järjestely-hetki. Kuljetat vie mennessäs, tuo tullessas -periaatteella tavaroita suunnilleen oikeille paikoille, tai ainakin odottamaan tarkempaa viikkosiivousta. 

Nostelet lattialta leluja, kuivuneita juustoja, mandariineja, vaatteita, kyniä, tyynyn, vessapaperirullan, piirustuksia, huulipunan, kynttilän jne. Otat maton reunan alta palan paperia, ja juuri, kun ryttäät sen kämmeneesi, joku ilmoittaa sen olleen kaikista tärkein paperi, jota maa päällään kantaa. Lupaat, että jos se vielä tämän jälkeen näkyy silmissäsi, niin sitten se on roska. Käännähdät ympäri ja toinen pieni poika osoittaa sinua kirkkaalla taskulampulla silmään ja sanoo: "äiti havaittu". Hetken aikaa näkökentässä on iloisia valopalloja ja kävelet niiden saattelemana vessaan viemään Isännän lattialle jääneen pyyhkeen oikeaan naulaan. 

Vessassa iloksesi huomaat meikkipussisi unohtuneen aamulla pöydälle ja kaksivuotias Prinsessa on juuri kaunistautumassa sen antimilla. Siveltimet on revittu kotelostaan ja parhaalla luomivärisiveltimellä on juuri tulossa tarkka huulirajaus mustaa kajaalikynää nenään. Viimeviikolla ostettu kulmaväripaletti on lavuaarissa hammastahnan kanssa ja sitä tummempaa sävyä on sivelty hennosti poskipäihin hammasharjalla. Heität puolet meikeistäsi roskiin ja toteat, että syy oli vain ja ainoastaan sinun. Huomenna pääset sitä paitsi meikkauksessa todella helpolla, koska meikkipussiin on jäänyt jäljelle oikeastaan vain ripsientaivutin.

Kun naamanpesu wc:n puolella on ohitse, nappaat tyttären kainaloon ja astutte eteiseen. Portaan, josta on ainoa yhteys muuhun taloon, on tällä välin vallannut legoarmeija ja kaksi poikaa on asetellut rapulle n. 250 erinäistä legoukkoa. Hyppelehdit yli ja kiroat mielessäsi kovaa, kun kantapään alle jää kuitenkin vielä se kahdessadasviideskymmenesyhdes legoukko. Ajattelet, että on pääasia, kun viihtyvät nyt hetken paikallaan. 

Menet keittiöön ajatuksenasi laittaa astianpesukone käyntiin ja tyhjentää ruokapöytä. Apujoukot saapuvat paikalle ja Prinsessa haluaa lajitella haarukat laatikkoon. Oho! Yksi lasi pöydältä tipahtaa ja kuinka ollakaan, se särkyy tuhanneksi pieneksi sirpaleeksi. Siirrät prinsessan tuolille ja haet imurin. Saatpahan samalla imuroitua keittiön muutkin roskat! Imurin hakemisen aikana paikalle on saapunut kaksi silmäparia lisää ihmettelemään tapahtunutta. Kun pyydät väistämään oviaukosta, toinen kaatuu imuriin ja toinen juoksee ihan vaan nopeasti huoneen toiselle puolelle lasinsirujen läpi. Prinsessa lajittelee tuolin päällä edelleen haarukoita laatikkoon. 

Seuraavaksi ajattelet pyyhkäistä pöydän ja kaikki kolme haluavat myös oman rätin. Selvität riidan, jonka jälkeen käytte läpi ensimmäisenä olemista. Yksi on jäänyt ilman rättiä ja pelkää, ettei pöytään jää mitään pyyhittävää jos ei saa olla mukana ensimmäisessä vuorossa. Pesuainetta pitää ruiskuttaa sumutepullosta kaikille.

Vielä lopuksi viikkailette vaatteita Prinsessan kanssa olohuoneessa ja se menee yllättävän hyvin. Mutta, kun menet takaisin keittiöön, on poikalapset keksineet hauskan Hyppää naksupallon päälle -leikin. Eteisen legoarmeija on hajaantunut ja se käsittää nyt koko eteisen. Arvaat, että kiroat mielessäsi uudelleen, kun työnnät jalan seuraavan kerran kenkään. Vilkaiset olohuoneeseen ja pienin apulaisesi on viikannut vaatteet uudelleen. Lattialle. 

Juuri tällä hetkellä ovesta astuu sisään harvinainen yllätysvieras, joka katselee hieman vaivaantuneena ympärilleen ja kysyy tuliko huonoon aikaan. On parempi ettet vakuuta hänelle olleesi juuri siivoamassa, vaan tyynen boheemisti ohjaat hänet murentuneiden naksu-pallojen yli ruokapöytään ja kysyt, haluaako hän kahvia. Kahvikupin ääressä voit avautua hänelle raskaasta touhuntäyteisestä päivästä ja olla samalla varma, ettei hän usko sanaakaan.