No ei, kyllä meidän vuodenvaihteen RoadTrip meni oikeasti tosi hyvin. Kaksi kilometriä yli kaksituhatta, tuli matkalle pituutta, kotipihasta takaisin kotipihaan. Reissun jälkeen ollaankin oltu pari viikkoa kipeänä, joten yritän nyt palautella mieleen, miten se menikään!
Perinteitä kunnioittaen, jokainen matkan alku vaatii aina pienen haaverin meidän perheessä. Milloin on joku lapsi nostanut käsiinsä kuuman silitysraudan edellisenä iltana ja milloin on joku kaupassa kaatunut kassaa päin saaden päähänsä mutterin mallisen mustelman ja milloin mitäkin.
Tällä kertaa vuorossa oli Pikku-Neiti suihkussa minun seuralaisenani, matkaa edeltävänä iltana. Pudotin vahingossa, hoitoainetta ottaessani, hyllyltä Isännän partahöylän ja ennen, kuin ehdin kääntyä nostamaan sitä, oli Pikku-Neiti napannut sen. Ilmeisesti Isännän mallin mukaan sillä ehti haraista leukaansa ja pian me siellä yhdessä huudettiin Isiä apuun, kun minulla valui shampoota silmiin ja Neidillä verta leuasta. Pojatkin piti hälytykseen liittää, sillä Isäntä oli imuroimassa yläkertaa, eikä tietysti kuullut mitään.
Selvittiin sitten pienillä naarmuilla ja hetken hyssyttelyillä ja säikähdyksellä. Sekä tietysti hienolla laastarilla.
Matkaan
Puettiin lämpimät yöpaidat ja sukat jokaiselle ja pistettiin lapset ajoissa pehkuihin. Herätyskello soi puoli neljältä aamuyöllä ja Isäntä kävi laittamassa webaston päälle.
3.45 laitettiin auto käyntiin ja kannettiin lapset autoon. Kello 3.56, startattiin pihasta.
Kaikki oli laitettu illalla valmiiksi, jotta lapset voi jatkaa unia suoraan autossa aamuun asti, mutta sen verran oli jännitystä ilmeisesti ilmassa, että kyllä sieltä kysymyksiä sateli ensimmäiset 50 kilometriä. Sen jälkeen oli hiljaista ja seitsemän jälkeen heräteltiin lapset katsomaan, kun ajetaan laivan kyytiin. Ensimmäiset 300 kilometriä takana.
Syötiin tuhti meriaamiainen ja katsottiin taikuriesitystä; eipä tuohon kahteen ja puoleen tuntiin juuri muuta mahtunutkaan, kun olimme jo Tallinnassa.
Eckeröline kuljetti meidät yli 31.12.2014 ja jäi telakalle tammikuun ajaksi palattuaan Helsinkiin. Tallinnasta otettiin suorin reitti kohti Riikaa ja kahdella pysähdyksellä huristeltiin perille saakka. Toiset 300 kilometriä siis samalle päivälle.
Hotellia ehdittiin etsiä jonkin aikaa, kunnes se löytyi yhden kulman takaa. Viihtyisä, juuri remontoitu kahden huoneen "huoneisto". Tämä oli varattu kolmeksi yöksi etukäteen ja muistimme, että täällä olisi ollut myös keittiö, mutta pärjättiin kyllä ihan hyvin ilmankin. Jääkaappi löytyi ja sinne ostettiin aamupalatarpeita lapsille.
 |
Tämä kirkko "liikenneympyrässä" auttoi meitä löytämään hotellin.
Hotelli oli oikeassa laidassa näkyvän valkoisen talon takana. |
 |
| Neiti halusi ikuistaa tämän talon, "koska siinä asuu pinsessa". |
 |
Joka kerta, kun kävelimme ohi, selvitimme, asuuko talossa nyt
prinsessa, ja voiko meidän oma prinsessa muuttaa siihen isona. |
Ensimmäisenä iltana kävimme kävelyllä Riikan vanhassakaupungissa ja päädyimme nopeasti valitsemaan
Fridaysin ruokapaikaksi, kun kaikilla oli jo huutava nälkä ja joka paikka oli täynnä uudenvuoden juhlijoista.
Isäntä on testannut Fridaysin aiemminkin eikä edelleenkään hehkuta ravintolaa, mutta tärkeintä olikin saada vatsa täyteen. Pojat tykkäsivät tosi paljon, joten nappivalinta siis kaikinpuolin.
Kello oli vasta kahdeksan, kun suorastaan raahauduimme takaisin hotellille. Hotellin nuori ja innokas kaveri, toinen omistajista, joka työskenteli myös vastaanotossa, esitteli meille, missä raketit vuodenvaihteessa ammutaan ja oli ihmeissään, kun kerroimme olevamme menossa nukkumaan.
Matka oli ollut aivan liian väsyttävä kaikille, joten emme edes kysyneet lapsilta, haluavatko katsella raketteja. Puoliltaöin heräsin paukkeeseen, jota kesti ainakin puoli tuntia taukoamatta. En epäile, etteikö ilotulitus olisi ollut
upea, mutta siinä hetkessä uni tuntui upeammalta. Tuleehan se uusivuosi taas vuoden päästä.
Lasten kanssa keskiyön pakkovalvominen olisi ollut varmasti ihan yhtä nautinnollinen kokemus, kuin ilotulituksen katsominen jälkeenpäin juutuubista. Eli ei kovinkaan. Toivottavasti et siis klikannut edellistä linkkiä.
Riikaan tullessa oli pakkasta, joka ensimmäisen yön jälkeen alkoi muuttua kuitenkin loskaksi. Oltiin varattu mukaan pakkasta kestävät talvikengät, vettä kestävien kumisaappaiden sijaan. Pari tuntia kävelyä seuraavana aamuna, aiheutti jokaiselle epämiellyttävän märät jalat.
Oli tarkoitus ehtiä tutustumaan hiukan Riikan vanhaankaupunkiin (ja mm. niihin mun odotettuihin joulumarkkinoihin), mutta valittiin käynti eläintarhassa aamusta ja lopulta lyhyen samoilun jälkeen siellä, päädyimme valitsemaan illan teemaksi lämpimän vesipuiston. Koska oli vuoden ensimmäinen päivä, todennäköisesti kaupungilla ei edes olisi ollut auki muuta kuin ravintolat ja joulumarkkinat.
Matkalla vesipuistoon, pysähdyimme suureen markettiin, ostamaan pojille kumisaappaat ja isäntä valitsi itselleen nahkakengät märkien kangastennareiden kaveriksi.
 |
Musta tää oli niin ihana kuvakulma, että ajattelin
kokeilla maalata tästä kirahvi-taulun. |
 |
Possut, hepat, vuohet, kanat ja puput oli päässeet talveksi lämpimään.
Possut osasivat ainakin ottaa ilon irti ja näyttivät kovin onnellisilta. |
 |
| Vauva päätti lankuttaa kesken kierroksen. |
Uimassa
Meidän koko perhe suosittelee kyllä lämpimästi
Livu Akvaparksia Jurmalassa, reilu 10 kilometriä Riikan keskustasta. Meidän 2, 4 ja 6 vuotiaat viihtyivät ainakin hurjan hyvin ja lastenallas oli hyvä ihan pikkuvauvasta koululaiseen saakka. Tämä oli plussaa, sillä kaikki saivat uida samassa altaassa, eikä yhden tarvinnut istua kahluualtaassa hytisemässä yksinään vahtimassa pienintä. Tämä paikka on varmasti vielä upeampi kesäisin, kun myös ulkoaltaat ovat käytössä.
RÄPS!
Ainoa miinus, minkä keksin tästä vesipuistosta, oli nämä ihanat valokuvaajat, jotka käveli perässä ja ikuisti kuvin koko iloisen perheretken kylpylässä! Ajatushan on siis ihan kiva (ehkä vähän hiomista), mutta kyllä mä vähän säikähdin sen valaan kuvaa siellä aulassa lähtiessä, ennenkö tajusin, että minä se vaan ite oon siinä uikkareissa. Arvaatteko, ostinko siitä kivan matkamuiston koko perheelle?
Tähän ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi en tule tänne ainakaan lähiaikoina uudestaan näkemään näitä ihmisiä ja kokemaan sitä tunnetta, kun joku seuraa sinua altaan reunalla ja huutaa koko ajan "Smile!". Teki mieli nykäistä se ukko kameroineen uimaan ja näyttää sille, miten otetaan vedenalaisia kuvia. Nyt jo tosin naurattaa.
Lapset väsähti uinnin jälkeen hyvin ja meillä teki tiukkaa saada kaikille nugetit nassuun vesipuiston viereiseltä Heseltä ja valveilla 16 kilometriä hotelliin. Hotelliin päästyämme Isäntä haki vielä aikuisten iltapalaa läheisestä ravintolasta ja nautittiin yhdessä illallinen eteisen lattialla. Taisi olla reissun paras ateria.
Hotellilla oli yksi parivuode ja levitettävä sohva. Itse en tainnut päästä yhtenäkään yönä sänkyyn, kun lapset valtasivat Isin kainalon vuoroiltoina.
Toinen aamu Riikassa
Toinen aamu alkoi aurinkoisesti ja ehdimme jo iloita hyvästä kaupunginkiertely-säästä. Ennen kuin kaikilla oli saappaat jalassa, pihalla satoi jo tiskirätin kokoisia lumihiutaleita, jotka muuttuivat kymmenessä minuutissa vedeksi. Tämä yhdistettynä hurjaan tuuleen, teki säästä hyvinkin mielenkiintoisen ja kylmän. Suomalaisina jäärinä suunnitemassa päätettiin kuitenkin pysyä.
Parisen tuntia me maltettiin kävellä. Yhden kirkontornin pojat kävi valtaamassa ja löydettiin ne joulumarkkinat. Oli kyllä vielä suurempi pettymys kuin Keuruun markkinat (kaikella rakkaudella). Itsessään ympäri Riikaa oli paljon kojuja ja karuselleja ja muuta kivaa, mutta eipä tuo virallinen alue ainakaan suurta vaikutusta minuun tehnyt. Isäntä joi kuumaa viiniä, lapset pyöri karusellissa ja minä ostin pipon palelevaan päähän. Siinäpä ne. Ja aikamoisia riistohintoja tuntui olevan kauppiailla.
Löydettiin myös pahimman jää-vesitihkun ajaksi kebab-ravintola Balli, josta riitti kyllä hauskaa pojille pitkäksi aikaa. Ballista päätettiin suunnata taksilla lämpimään ostoskeskukseen ja sen sisäleikkipaikkaan. Meillä on ollut sellainen kirjoittamaton sopimus yleensä, että Isäntä menee lasten kanssa leikkimään ja minä saan shoppailla rauhassa pari tuntia. Vastaavasti illalla Isäntä saa valita ravintolan ja me mennään mukisematta mukaan, vaikka siellä tarjottaisiin vain majavan häntää ja ketunkakkaa ja, mitä näitä omituisia nyt on... Tiedättehän.
Illan ravintolaksi valikoitui TripAdvisorin suosittelema ravintola
Neiburgs Restaurant. Riikan ravintoloista sijalla 27, mutta sijalla 3 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille. Väljää tilaa ja rauhallista, kaikille löytyi mieleistä syömistä. En näköjään taaskaan muistanut kuvata.
Kohti Vilnaa
Viimeinen aamu Riikassa alkoi niin sateisesti, että päätettiin saman tien hypätä autoon ja jatkaa matkaan etelämpään. Vilnaan tuli matkaa aika tarkalleen taas se 300 kilometriä. Emme varanneet etukäteen majoitusta, joten ajoimme Vilnassa ensimmäisenä suureen ostoskeskukseen syömään ja samalla käyttämään hyödyksi ilmaista wifiä.
Aika pian löytyi muutama varteenotettava hotelli/huoneisto. Laitettiin osoitteet ylös ja hypättiin taas autoon. Ajettiin osoitteet läpi ja valittiin sijainniltaan meidän mielestä paras. Pienten alkuvaikeuksien ja kielimuurin ja ymmärryksen jälkeen saatiin itsellemme huoneisto, joka käsitti kaksi makuuhuonetta, kaksi vessaa ja pienen keittiön.
Sijainti huoneistolla oli hyvä, aivan Aamunkoiton portin tuntumassa, mistä siis alkaa käytännössä Vilnan vanhakaupunki. Se on Vilnan ainoa jäljellä oleva portti linnoitusjärjestelmästä, joka siellä on keskiajalla ollut. Aamunkoiton portti on kuuleman mukaan yksi merkittävimpiä pyhiinvaelluskohteita Euroopassa, koska sen kappelissa säilytetään ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia. Ei käyty katsomassa, meille kun sattuu ihmeitä ihan tarpeeksi muutenkin.
Päätettiin pitkän autoilun jäljiltä lähteä huljuttelemaan hikiset pyllyt paikalliseen waterparkkiin ja Vilnasta löytyi siihen tarkoitukseen Vichy Aqua Park. Ei ihan niin lämmintä vettä, kuin Jurmalan vesipuistossa, mutta lapset viihtyi ja ajoi asiansa ylimääräisen energian kuluttajana. Ja, mikä parasta, ei kuvaajia!
Kello oli jo kymmenen, kun poistuimme puistosta ja ajoimme hotellia kohden etsien samalla jotain iltapala-paikkaa. Kaikki helpot paikat tuntuivat juuri sulkeneen ovensa, kunnes tärppäsi ja jollain sivukujalla hyppäsimme pieneen pitseriaan. Pitsat nassuun ja nukkumaan.
Kadonneen jäljillä
Aamulla alkoi taas Vilnassa pakastaa ja luntakin tuli ja tuiskutti. Päätettiin lähteä katselemaan kaupunkia. En kuitenkaan löytänyt takkiani mistään. Ja näköjään laukkukin oli kadonnut! Käänsin hotellihuoneen ympäri ja passitin Isännän juoksemaan autolle; olin varmaan unohtanut illalla väsyneenä ne autoon?
Kun takkia ja laukkua ei mistään löytynyt, hytisin kummissani pienessä paidassa kadulla tuulessa. Talon nurkalla sattui olla kirpputori, jonne syöksyimme katsastamaan takki-tarjontaa. Löysin kuin löysinkin itselleni ihan kivan villakangastakin ja päätimme hypätä autoon etsimään pitseriaa, jonne kadonneet tavarat ilmeisesti olivat jääneet. Eihän se kadun löytäminen niin helppoa ollut, mutta kyllä se lopulta löytyi. Ikävä kyllä pitseriasta löytyi vain laukku, joten takki oli edelleen teillä tietämättömillä.
Olen ihan kauhean ylpeä itsestäni, etten ole kertaakaan hukannut yhtään lapsistani ja mieskin on vielä pysynyt rinnalla, vaikka tässä hukkaamis-asiassa olenkin aika lyömätön! Mitäs yhdestä takista (tai laukusta, tai avaimista, tai korviksista, tai kengistä, tai....), kun rakkaat pysyy tallessa:) Takin saa aina korvattua uudella, ja uusi olikin itseasiassa paljon lämpimämpi.
Vilnassa viihdyimme kolme yötä, kuten Riikassakin. Säät ei koko reissulla oikein suosineet ulkoilua, joten Vilnassakin kävellen kaupunkiin tutustuminen jäi aika vähiin. Jotain kuitenkin alla.
 |
Yhtänä päivänä kiivettiin katsomaan Gediminasin tornia, joka on
Vilnan 1300-luvulla rakennetun linnakompleksin
viimeinen jäljellä oleva osa. |
 |
Pojat kiipeili kaikkeen mahdolliseen matkalla ylös.
Huomasin taas, miten korkeanpaikan kammoinen musta on lasten
saannin jälkeen tullut. |
 |
| Hienot näkymät oli Vilnaan. |
 |
| Joskin vähän sumuinen sää. |
 |
Kukkulalla oikealla Gediminasin torni.
Saatiin tarpeeksemme rattaiden kanssa mukulakivistä, niinpä
tultiin alaspäin köysiradalla. |
Muuta Vilnassa
Vilnasta löytyi myös oikein kiva (!) ostoskeskus ja leikkipaikka, jota testattiin. Lisäksi yhtenä iltana kävelin itsekseni kaupungilla ja mukaan tarttui mm. kakkulautanen ja -kupu. Hmm..
 |
Tällainen ihana kakkulautanen lasikupuineen tarttui mun matkaan
ihan väkisin! Kerrankin, kun pystyi ostamaan, niin, ettei tarvinnut
miettiä mahtuuko lentolaukkuun:) |
 |
| Kakkualusessa kiertää ihania pieniä ruusuja. |
 |
| Yksi naulakko. Tällainen ei tarvi edes varsinaista käyttötarkoitusta. |
 |
| Piti vielä ostaa tämäkin pyykki"huoneen" oven päälle. |
 |
Tuikkumajakka vessaan.
Omituisen huono kuva, yritän saada paremman tilalle pian. |
Kahtena iltana nautiskeltiin hyvässä ravintolassa kiireetöntä illallista. Bistro 18:ssa lapset söi kaksi kierrosta jälkkäriä. Jäätelöä voi siis ainakin suositella. TripAdvisorin ravintoloista sijalla 12, sijalla 2 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille.
Toisena iltana syötiin
Restaurant Lokys-nimisessä ravintolassa. Sijalla 15, sijalla 3 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille. Tarjoilija oli minusta vähän nuiva, mutta nautittiin kyllä mahan täydeltä muuten. Supi valitsi riistakeittoa, Pate pippuripihvin, Isi otti jonkun makkara-lajitelma-alkupalan ja pippuripihvin ja minä otin kanaa, Pikku-Akkeli söi kaikilta tasapuolisesti. Jälkkäriksi lapsille taas jäätelöä, minulle juustokakkua ja Isännälle pannacottaa.
Molempien iltojen menuut oli yhteensä noin 50-60 euroa. Isännällä aina lasillinen viiniä ja meillä muilla yleensä limut.
Aamupala Vilnassa syötiin aivan ihanassa
Gusto Blyline-ohukaisravintolassa, joka sijaitsee muutaman askeleen päässä Aamunkoiton portista. Tätä suositeltiin meille majoituspaikassa ja päätettiin kokeilla. Onneksi kokeiltiin, sillä palattiin vielä toisenakin aamuna tänne. Niiiiiiiiin namia! Valinnanvaikeutta oli pitkän listan kanssa, pannukakkuja oli suolaiseen ja makeaan nälkään monia kymmeniä. Lisäksi sisustus oli ihana ja lasten leikkipaikka ylhäällä kekseliäs. Bonuksena vielä sain sisustusidean suihkuun. Siitä ehkä myöhemmin lisää.
 |
Tää nalle-pannukakku on saanut päähänsä appelsiinin, mikä ei kyllä ole
kokin asettelema, mutta sopiihan sekin toki nallelle etutukaksi:)
Täältäkin olisi saanut olla rutkasti enemmän kuvia! |
Sanomatta paras
Vilnassa vietettyjen päivien jälkeen otettiin nokka kohti Tallinnaa. Ajettiin Vichy-vesipuiston kautta ja kävin kadonneen jäljillä; siellähän se vanha takki odotteli hakijaansa kiltisti. Ajettiin Riikaan, jossa päätettiin pysähtyä, missäs muuallakaan, kuin Jurmalan Livu Akvaparksissa. Sanomatta olisi ollut paras, sillä niin minä löysin itseni uudelleen niiden kameroiden edestä. Tsuida, tsuida, osaatsä uida...
Kun energiaa oli kulutettu parin tunnin ajan, hypättiin takaisin autoon ja jatkettiin vielä 150 kilometriä Pärnuun, johon päätettiin jäädä yhdeksi yöksi. Pitkän ajorupeaman kunniaksi Isi otti sakot 30 kilometriä ennen Pärnua. "This is not a rally road" sanoi polliisi ikkunasta ja Isiltä taisi päästä pieni hätävalhe, kun hän vastasi, että meillä on kiire laivalle!? Olivat ymmärtäväisen oloisia, mutta pyysivät asioimaan maijan kyydissä: "Follow me, we give you some penalty". Hih. Poikia, etenkin Patea vähän jännitti tilanne, mutta, kun Isi lopulta saapui 200 euron sakon kanssa autoon, todettiin yhdessä, että ihan yhtenä kappaleena se Isi vielä on vaikka tyhmästi vähän tekikin:D
Pärnu ja Tallinna
Pärnussa kierreltiin hetken aikaa etsien sopivaa nukkumapaikkaa ja lopulta osuttiin tällaisen talon kohdalle.
Meitä palveli ihastuttava vanhempi rouva, joka osasi muutamia sanoja suomeksi ja vaikka paikka ei ollutkaan uusi, sen puhtaus ja ystävällinen palvelu tekivät yöpymisestä oikein nautittavaa. Oltiin todennäköisesti paikan ainoat vieraat tällä erää, mutta aamupalaa varten oli nähty vaivaa ja emäntä oli keittänyt meille ison kattilallisen mannapuuroa. Lisäksi oli leipää, jogurtteja, hedelmiä, mitä nyt ikinä voi kuvitella. Suunnattiin täysin vatsoin kohti Tallinnaa.
Saman illan laiva oli jo täysi, joten ostimme liput aamulaivaan ja otimme läheisestä hostellista huoneen viimekseksi yöksi. Fat Margaret-hostel ajoi asiansa viimeisen yön, meillä kun on aina omassa perheessä huoneellinen nukkujia niin hostellissakin on helppo yöpyä eikä tarvitse jakaa tilaa vieraiden kanssa.
Vierailtiin Tallinnassa Viron merenkulkumuseo Lennusadamissa. Sukellusveneen sisälle pääsy oli varmasti se mielenkiintoisin juttu meille kaikille, vaikka pojat kyllä tykkäsi myös lentosimulaattorista ja laivojen pienoismallien uittamisesta. Ulkona olleisiin laivoihin lähdetään tutustumaan kesäkuukausina. Ihan vierailun arvoinen kohde ja suhteellisen lähellä.
 |
| Kuka nämä raaskii herättää? |
Viimeinen aamu oli aikainen ja merimatka erittäin tuulinen. Joku olisi voinut arvella minun olleen käymässä vain hyvinkin perinteisellä Tallinnan risteilyllä, kun laatoitin erään naisten vessan lattiasta kattoon, mutta kyllä se johtui ihan vaan siitä keinutuksesta. Heikottaa vieläkin ajatus.
 |
| Onneksi lasten laivamatka oli mukavempi kuin minun. |
Viimeiset kolmesataa kilometriä vielä kotiin ja pihassa puolen metrin kinos lunta luotavaksi. Ankoillekin oli satanut niin paljon lunta tarhaan, että kävelivät verkon yli meitä vastaan.
Mutta taas se on todettava - aina on kiva tulla omaan kotiin!
