2002 kilometriä, verta ja hikeä

No ei, kyllä meidän vuodenvaihteen RoadTrip meni oikeasti tosi hyvin. Kaksi kilometriä yli kaksituhatta, tuli matkalle pituutta, kotipihasta takaisin kotipihaan. Reissun jälkeen ollaankin oltu pari viikkoa kipeänä, joten yritän nyt palautella mieleen, miten se menikään!

Perinteitä kunnioittaen, jokainen matkan alku vaatii aina pienen haaverin meidän perheessä. Milloin on joku lapsi nostanut käsiinsä kuuman silitysraudan edellisenä iltana ja milloin on joku kaupassa kaatunut kassaa päin saaden päähänsä mutterin mallisen mustelman ja milloin mitäkin.

Tällä kertaa vuorossa oli Pikku-Neiti suihkussa minun seuralaisenani, matkaa edeltävänä iltana. Pudotin vahingossa, hoitoainetta ottaessani, hyllyltä Isännän partahöylän ja ennen, kuin ehdin kääntyä nostamaan sitä, oli Pikku-Neiti napannut sen. Ilmeisesti Isännän mallin mukaan sillä ehti haraista leukaansa ja pian me siellä yhdessä huudettiin Isiä apuun, kun minulla valui shampoota silmiin ja Neidillä verta leuasta. Pojatkin piti hälytykseen liittää, sillä Isäntä oli imuroimassa yläkertaa, eikä tietysti kuullut mitään.

Selvittiin sitten pienillä naarmuilla ja hetken hyssyttelyillä ja säikähdyksellä. Sekä tietysti hienolla laastarilla.

Matkaan

Puettiin lämpimät yöpaidat ja sukat jokaiselle ja pistettiin lapset ajoissa pehkuihin. Herätyskello soi puoli neljältä aamuyöllä ja Isäntä kävi laittamassa webaston päälle. 

3.45 laitettiin auto käyntiin ja kannettiin lapset autoon. Kello 3.56, startattiin pihasta. 

Kaikki oli laitettu illalla valmiiksi, jotta lapset voi jatkaa unia suoraan autossa aamuun asti, mutta sen verran oli jännitystä ilmeisesti ilmassa, että kyllä sieltä kysymyksiä sateli ensimmäiset 50 kilometriä. Sen jälkeen oli hiljaista ja seitsemän jälkeen heräteltiin lapset katsomaan, kun ajetaan laivan kyytiin. Ensimmäiset 300 kilometriä takana.

Syötiin tuhti meriaamiainen ja katsottiin taikuriesitystä; eipä tuohon kahteen ja puoleen tuntiin juuri muuta mahtunutkaan, kun olimme jo Tallinnassa. 

Eckeröline kuljetti meidät yli 31.12.2014 ja jäi telakalle tammikuun ajaksi palattuaan Helsinkiin. Tallinnasta otettiin suorin reitti kohti Riikaa ja kahdella pysähdyksellä huristeltiin perille saakka. Toiset 300 kilometriä siis samalle päivälle.

Hotellia ehdittiin etsiä jonkin aikaa, kunnes se löytyi yhden kulman takaa. Viihtyisä, juuri remontoitu kahden huoneen "huoneisto". Tämä oli varattu kolmeksi yöksi etukäteen ja muistimme, että täällä olisi ollut myös keittiö, mutta pärjättiin kyllä ihan hyvin ilmankin. Jääkaappi löytyi ja sinne ostettiin aamupalatarpeita lapsille.

Tämä kirkko "liikenneympyrässä" auttoi meitä löytämään hotellin.
Hotelli oli oikeassa laidassa näkyvän valkoisen talon takana.

Neiti halusi ikuistaa tämän talon, "koska siinä asuu pinsessa".

Joka kerta, kun kävelimme ohi, selvitimme, asuuko talossa nyt
prinsessa, ja voiko meidän oma prinsessa muuttaa siihen isona.

Ensimmäisenä iltana kävimme kävelyllä Riikan vanhassakaupungissa ja päädyimme nopeasti valitsemaan Fridaysin ruokapaikaksi, kun kaikilla oli jo huutava nälkä ja joka paikka oli täynnä uudenvuoden juhlijoista. 

Isäntä on testannut Fridaysin aiemminkin eikä edelleenkään hehkuta ravintolaa, mutta tärkeintä olikin saada vatsa täyteen. Pojat tykkäsivät tosi paljon, joten nappivalinta siis kaikinpuolin. 

Kello oli vasta kahdeksan, kun suorastaan raahauduimme takaisin hotellille. Hotellin nuori ja innokas kaveri, toinen omistajista, joka työskenteli myös vastaanotossa, esitteli meille, missä raketit vuodenvaihteessa ammutaan ja oli ihmeissään, kun kerroimme olevamme menossa nukkumaan. 

Matka oli ollut aivan liian väsyttävä kaikille, joten emme edes kysyneet lapsilta, haluavatko katsella raketteja. Puoliltaöin heräsin paukkeeseen, jota kesti ainakin puoli tuntia taukoamatta. En epäile, etteikö ilotulitus olisi ollut upea, mutta siinä hetkessä uni tuntui upeammalta. Tuleehan se uusivuosi taas vuoden päästä.

Lasten kanssa keskiyön pakkovalvominen olisi ollut varmasti ihan yhtä nautinnollinen kokemus, kuin ilotulituksen katsominen jälkeenpäin juutuubista. Eli ei kovinkaan. Toivottavasti et siis klikannut edellistä linkkiä.

Riikaan tullessa oli pakkasta, joka ensimmäisen yön jälkeen alkoi muuttua kuitenkin loskaksi. Oltiin varattu mukaan pakkasta kestävät talvikengät, vettä kestävien kumisaappaiden sijaan. Pari tuntia kävelyä seuraavana aamuna, aiheutti jokaiselle epämiellyttävän märät jalat.

Oli tarkoitus ehtiä tutustumaan hiukan Riikan vanhaankaupunkiin (ja mm. niihin mun odotettuihin joulumarkkinoihin), mutta valittiin käynti eläintarhassa aamusta ja lopulta lyhyen samoilun jälkeen siellä, päädyimme valitsemaan illan teemaksi lämpimän vesipuiston. Koska oli vuoden ensimmäinen päivä, todennäköisesti kaupungilla ei edes olisi ollut auki muuta kuin ravintolat ja joulumarkkinat.

Matkalla vesipuistoon, pysähdyimme suureen markettiin, ostamaan pojille kumisaappaat ja isäntä valitsi itselleen nahkakengät märkien kangastennareiden kaveriksi.

Musta tää oli niin ihana kuvakulma, että ajattelin
kokeilla maalata tästä kirahvi-taulun.

Possut, hepat, vuohet, kanat ja puput oli päässeet talveksi lämpimään.
Possut osasivat ainakin ottaa ilon irti ja näyttivät kovin onnellisilta. 

Vauva päätti lankuttaa kesken kierroksen.

Uimassa

Meidän koko perhe suosittelee kyllä lämpimästi Livu Akvaparksia Jurmalassa, reilu 10 kilometriä Riikan keskustasta. Meidän 2, 4 ja 6 vuotiaat viihtyivät ainakin hurjan hyvin ja lastenallas oli hyvä ihan pikkuvauvasta koululaiseen saakka. Tämä oli plussaa, sillä kaikki saivat uida samassa altaassa, eikä yhden tarvinnut istua kahluualtaassa hytisemässä yksinään vahtimassa pienintä. Tämä paikka on varmasti vielä upeampi kesäisin, kun myös ulkoaltaat ovat käytössä.

RÄPS!

Ainoa miinus, minkä keksin tästä vesipuistosta, oli nämä ihanat valokuvaajat, jotka käveli perässä ja ikuisti kuvin koko iloisen perheretken kylpylässä! Ajatushan on siis ihan kiva (ehkä vähän hiomista), mutta kyllä mä vähän säikähdin sen valaan kuvaa siellä aulassa lähtiessä, ennenkö tajusin, että minä se vaan ite oon siinä uikkareissa. Arvaatteko, ostinko siitä kivan matkamuiston koko perheelle?

Tähän ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi en tule tänne ainakaan lähiaikoina uudestaan näkemään näitä ihmisiä ja kokemaan sitä tunnetta, kun joku seuraa sinua altaan reunalla ja huutaa koko ajan "Smile!". Teki mieli nykäistä se ukko kameroineen uimaan ja näyttää sille, miten otetaan vedenalaisia kuvia. Nyt jo tosin naurattaa.

Lapset väsähti uinnin jälkeen hyvin ja meillä teki tiukkaa saada kaikille nugetit nassuun vesipuiston viereiseltä Heseltä ja valveilla 16 kilometriä hotelliin. Hotelliin päästyämme Isäntä haki vielä aikuisten iltapalaa läheisestä ravintolasta ja nautittiin yhdessä illallinen eteisen lattialla. Taisi olla reissun paras ateria.

Hotellilla oli yksi parivuode ja levitettävä sohva. Itse en tainnut päästä yhtenäkään yönä sänkyyn, kun lapset valtasivat Isin kainalon vuoroiltoina.

Toinen aamu Riikassa

Toinen aamu alkoi aurinkoisesti ja ehdimme jo iloita hyvästä kaupunginkiertely-säästä. Ennen kuin kaikilla oli saappaat jalassa, pihalla satoi jo tiskirätin kokoisia lumihiutaleita, jotka muuttuivat kymmenessä minuutissa vedeksi. Tämä yhdistettynä hurjaan tuuleen, teki säästä hyvinkin mielenkiintoisen ja kylmän. Suomalaisina jäärinä suunnitemassa päätettiin kuitenkin pysyä. 

Parisen tuntia me maltettiin kävellä. Yhden kirkontornin pojat kävi valtaamassa ja löydettiin ne joulumarkkinat. Oli kyllä vielä suurempi pettymys kuin Keuruun markkinat (kaikella rakkaudella). Itsessään ympäri Riikaa oli paljon kojuja ja karuselleja ja muuta kivaa, mutta eipä tuo virallinen alue ainakaan suurta vaikutusta minuun tehnyt. Isäntä joi kuumaa viiniä, lapset pyöri karusellissa ja minä ostin pipon palelevaan päähän. Siinäpä ne. Ja aikamoisia riistohintoja tuntui olevan kauppiailla.

Löydettiin myös pahimman jää-vesitihkun ajaksi kebab-ravintola Balli, josta riitti kyllä hauskaa pojille pitkäksi aikaa. Ballista päätettiin suunnata taksilla lämpimään ostoskeskukseen ja sen sisäleikkipaikkaan. Meillä on ollut sellainen kirjoittamaton sopimus yleensä, että Isäntä menee lasten kanssa leikkimään ja minä saan shoppailla rauhassa pari tuntia. Vastaavasti illalla Isäntä saa valita ravintolan ja me mennään mukisematta mukaan, vaikka siellä tarjottaisiin vain majavan häntää ja ketunkakkaa ja, mitä näitä omituisia nyt on... Tiedättehän.

Illan ravintolaksi valikoitui TripAdvisorin suosittelema ravintola Neiburgs Restaurant. Riikan ravintoloista sijalla 27, mutta sijalla 3 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille. Väljää tilaa ja rauhallista, kaikille löytyi mieleistä syömistä. En näköjään taaskaan muistanut kuvata.

Kohti Vilnaa

Viimeinen aamu Riikassa alkoi niin sateisesti, että päätettiin saman tien hypätä autoon ja jatkaa matkaan etelämpään. Vilnaan tuli matkaa aika tarkalleen taas se 300 kilometriä. Emme varanneet etukäteen majoitusta, joten ajoimme Vilnassa ensimmäisenä suureen ostoskeskukseen syömään ja samalla käyttämään hyödyksi ilmaista wifiä. 

Aika pian löytyi muutama varteenotettava hotelli/huoneisto. Laitettiin osoitteet ylös ja hypättiin taas autoon. Ajettiin osoitteet läpi ja valittiin sijainniltaan meidän mielestä paras. Pienten alkuvaikeuksien ja kielimuurin ja ymmärryksen jälkeen saatiin itsellemme huoneisto, joka käsitti kaksi makuuhuonetta, kaksi vessaa ja pienen keittiön. 

Sijainti huoneistolla oli hyvä, aivan Aamunkoiton portin tuntumassa, mistä siis alkaa käytännössä Vilnan vanhakaupunki. Se on  Vilnan ainoa jäljellä oleva portti linnoitusjärjestelmästä, joka siellä on keskiajalla ollut. Aamunkoiton portti on kuuleman mukaan yksi merkittävimpiä pyhiinvaelluskohteita Euroopassa, koska sen kappelissa säilytetään ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia. Ei käyty katsomassa, meille kun sattuu ihmeitä ihan tarpeeksi muutenkin.

Päätettiin pitkän autoilun jäljiltä lähteä huljuttelemaan hikiset pyllyt paikalliseen waterparkkiin ja Vilnasta löytyi siihen tarkoitukseen Vichy Aqua Park. Ei ihan niin lämmintä vettä, kuin Jurmalan vesipuistossa, mutta lapset viihtyi ja ajoi asiansa ylimääräisen energian kuluttajana. Ja, mikä parasta, ei kuvaajia! 

Kello oli jo kymmenen, kun poistuimme puistosta ja ajoimme hotellia kohden etsien samalla jotain iltapala-paikkaa. Kaikki helpot paikat tuntuivat juuri sulkeneen ovensa, kunnes tärppäsi ja jollain sivukujalla hyppäsimme pieneen pitseriaan. Pitsat nassuun ja nukkumaan.

Kadonneen jäljillä

Aamulla alkoi taas Vilnassa pakastaa ja luntakin tuli ja tuiskutti. Päätettiin lähteä katselemaan kaupunkia. En kuitenkaan löytänyt takkiani mistään. Ja näköjään laukkukin oli kadonnut! Käänsin hotellihuoneen ympäri ja passitin Isännän juoksemaan autolle; olin varmaan unohtanut illalla väsyneenä ne autoon?

Kun takkia ja laukkua ei mistään löytynyt, hytisin kummissani pienessä paidassa kadulla tuulessa. Talon nurkalla sattui olla kirpputori, jonne syöksyimme katsastamaan takki-tarjontaa. Löysin kuin löysinkin itselleni ihan kivan villakangastakin ja päätimme hypätä autoon etsimään pitseriaa, jonne kadonneet tavarat ilmeisesti olivat jääneet. Eihän se kadun löytäminen niin helppoa ollut, mutta kyllä se lopulta löytyi. Ikävä kyllä pitseriasta löytyi vain laukku, joten takki oli edelleen teillä tietämättömillä. 

Olen ihan kauhean ylpeä itsestäni, etten ole kertaakaan hukannut yhtään lapsistani ja mieskin on vielä pysynyt rinnalla, vaikka tässä hukkaamis-asiassa olenkin aika lyömätön! Mitäs yhdestä takista (tai laukusta, tai avaimista, tai korviksista, tai kengistä, tai....), kun rakkaat pysyy tallessa:) Takin saa aina korvattua uudella, ja uusi olikin itseasiassa paljon lämpimämpi.

Vilnassa viihdyimme kolme yötä, kuten Riikassakin. Säät ei koko reissulla oikein suosineet ulkoilua, joten Vilnassakin kävellen kaupunkiin tutustuminen jäi aika vähiin. Jotain kuitenkin alla.

Yhtänä päivänä kiivettiin katsomaan Gediminasin tornia, joka on
Vilnan 1300-luvulla rakennetun linnakompleksin
viimeinen jäljellä oleva osa.

Pojat kiipeili kaikkeen mahdolliseen matkalla ylös.
Huomasin taas, miten korkeanpaikan kammoinen musta on lasten
saannin jälkeen tullut.

Hienot näkymät oli Vilnaan.

Joskin vähän sumuinen sää.

Kukkulalla oikealla Gediminasin torni.
Saatiin tarpeeksemme rattaiden kanssa mukulakivistä, niinpä
tultiin alaspäin köysiradalla.

Muuta Vilnassa

Vilnasta löytyi myös oikein kiva (!) ostoskeskus ja leikkipaikka, jota testattiin. Lisäksi yhtenä iltana kävelin itsekseni kaupungilla ja mukaan tarttui mm. kakkulautanen ja -kupu. Hmm..

Tällainen ihana kakkulautanen lasikupuineen tarttui mun matkaan
ihan väkisin! Kerrankin, kun pystyi ostamaan, niin, ettei tarvinnut
miettiä mahtuuko lentolaukkuun:)

Kakkualusessa kiertää ihania pieniä ruusuja.

Yksi naulakko. Tällainen ei tarvi edes varsinaista käyttötarkoitusta.

Piti vielä ostaa tämäkin pyykki"huoneen" oven päälle.

Tuikkumajakka vessaan.
Omituisen huono kuva, yritän saada paremman tilalle pian.

Kahtena iltana nautiskeltiin hyvässä ravintolassa kiireetöntä illallista. Bistro 18:ssa lapset söi kaksi kierrosta jälkkäriä. Jäätelöä voi siis ainakin suositella. TripAdvisorin ravintoloista sijalla 12, sijalla 2 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille.

Toisena iltana syötiin Restaurant Lokys-nimisessä ravintolassa. Sijalla 15, sijalla 3 ravintoloista, jotka suosittelevat itseään lapsiperheille. Tarjoilija oli minusta vähän nuiva, mutta nautittiin kyllä mahan täydeltä muuten. Supi valitsi riistakeittoa, Pate pippuripihvin, Isi otti jonkun makkara-lajitelma-alkupalan ja pippuripihvin ja minä otin kanaa, Pikku-Akkeli söi kaikilta tasapuolisesti. Jälkkäriksi lapsille taas jäätelöä, minulle juustokakkua ja Isännälle pannacottaa.

Molempien iltojen menuut oli yhteensä noin 50-60 euroa. Isännällä aina lasillinen viiniä ja meillä muilla yleensä limut.

Aamupala Vilnassa syötiin aivan ihanassa Gusto Blyline-ohukaisravintolassa, joka sijaitsee muutaman askeleen päässä Aamunkoiton portista. Tätä suositeltiin meille majoituspaikassa ja päätettiin kokeilla. Onneksi kokeiltiin, sillä palattiin vielä toisenakin aamuna tänne. Niiiiiiiiin namia! Valinnanvaikeutta oli pitkän listan kanssa, pannukakkuja oli suolaiseen ja makeaan nälkään monia kymmeniä. Lisäksi sisustus oli ihana ja lasten leikkipaikka ylhäällä kekseliäs. Bonuksena vielä sain sisustusidean suihkuun. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Tää nalle-pannukakku on saanut päähänsä appelsiinin, mikä ei kyllä ole
kokin asettelema, mutta sopiihan sekin toki nallelle etutukaksi:)
Täältäkin olisi saanut olla rutkasti enemmän kuvia!

Sanomatta paras

Vilnassa vietettyjen päivien jälkeen otettiin nokka kohti Tallinnaa. Ajettiin Vichy-vesipuiston kautta ja kävin kadonneen jäljillä; siellähän se vanha takki odotteli hakijaansa kiltisti. Ajettiin Riikaan, jossa päätettiin pysähtyä, missäs muuallakaan, kuin Jurmalan Livu Akvaparksissa. Sanomatta olisi ollut paras, sillä niin minä löysin itseni uudelleen niiden kameroiden edestä. Tsuida, tsuida, osaatsä uida...

Kun energiaa oli kulutettu parin tunnin ajan, hypättiin takaisin autoon ja jatkettiin vielä 150 kilometriä Pärnuun, johon päätettiin jäädä yhdeksi yöksi. Pitkän ajorupeaman kunniaksi Isi otti sakot 30 kilometriä ennen Pärnua. "This is not a rally road" sanoi polliisi ikkunasta ja Isiltä taisi päästä pieni hätävalhe, kun hän vastasi, että meillä on kiire laivalle!? Olivat ymmärtäväisen oloisia, mutta pyysivät asioimaan maijan kyydissä: "Follow me, we give you some penalty". Hih. Poikia, etenkin Patea vähän jännitti tilanne, mutta, kun Isi lopulta saapui 200 euron sakon kanssa autoon, todettiin yhdessä, että ihan yhtenä kappaleena se Isi vielä on vaikka tyhmästi vähän tekikin:D

Pärnu ja Tallinna

Pärnussa kierreltiin hetken aikaa etsien sopivaa nukkumapaikkaa ja lopulta osuttiin tällaisen talon kohdalle.

Meitä palveli ihastuttava vanhempi rouva, joka osasi muutamia sanoja suomeksi ja vaikka paikka ei ollutkaan uusi, sen puhtaus ja ystävällinen palvelu tekivät yöpymisestä oikein nautittavaa. Oltiin todennäköisesti paikan ainoat vieraat tällä erää, mutta aamupalaa varten oli nähty vaivaa ja emäntä oli keittänyt meille ison kattilallisen mannapuuroa. Lisäksi oli leipää, jogurtteja, hedelmiä, mitä nyt ikinä voi kuvitella. Suunnattiin täysin vatsoin kohti Tallinnaa.

Saman illan laiva oli jo täysi, joten ostimme liput aamulaivaan ja otimme läheisestä hostellista huoneen viimekseksi yöksi. Fat Margaret-hostel ajoi asiansa viimeisen yön, meillä kun on aina omassa perheessä huoneellinen nukkujia niin hostellissakin on helppo yöpyä eikä tarvitse jakaa tilaa vieraiden kanssa.

Vierailtiin Tallinnassa Viron merenkulkumuseo Lennusadamissa. Sukellusveneen sisälle pääsy oli varmasti se mielenkiintoisin juttu meille kaikille, vaikka pojat kyllä tykkäsi myös lentosimulaattorista ja laivojen pienoismallien uittamisesta. Ulkona olleisiin laivoihin lähdetään tutustumaan kesäkuukausina. Ihan vierailun arvoinen kohde ja suhteellisen lähellä.

Kuka nämä raaskii herättää?

Viimeinen aamu oli aikainen ja merimatka erittäin tuulinen. Joku olisi voinut arvella minun olleen käymässä vain hyvinkin perinteisellä Tallinnan risteilyllä, kun laatoitin erään naisten vessan lattiasta kattoon, mutta kyllä se johtui ihan vaan siitä keinutuksesta. Heikottaa vieläkin ajatus.

Onneksi lasten laivamatka oli mukavempi kuin minun.

Viimeiset kolmesataa kilometriä vielä kotiin ja pihassa puolen metrin kinos lunta luotavaksi. Ankoillekin oli satanut niin paljon lunta tarhaan, että kävelivät verkon yli meitä vastaan.

Mutta taas se on todettava - aina on kiva tulla omaan kotiin!

Eläinten talvi

Laiteltiin tässä eräänä viikonloppuna viimeiset talvijutut valmiiksi eläimille, että kylmä ja pimeä vuodenaika olisi mahdollisimman mukava myös meidän rakkaille kaikenkarvaisille. Tää kirjoitus on jo hetken aikaa odotellut kuviaan, joten talvikin on ehtinyt jo saapua.

Felix, Jahtaaja ja Prinsessa, eli meidän kana ja kukot lähtivät jo syksyllä pois, Felix-kana mummolaan ja kukot (Jahtaaja ja Prinsessa) menivät ihan pataan asti kerralla, vaikka mukavia veikkosia olivatkin.

Kesäkanoiksi nämä alunperin meille otettiinkin. Kanoista löytyy muutama kuva syksyltä ainakin Millivanillin blogista.

Otin kyllä viimeisen kuvan kukkosista vielä lautasella, Isäntä teki KukkoaViinissä, mutta en löydä kuvaa ainakaan tähän hätään.

Katsotaan ensi kesänä, halutaanko ottaa uudelleen kanoja (kananmunat omasta kanalasta oli kyllä kiva juttu) vai kokeillaanko saataisiinko nyt niitä hanhia, mitä jo yritettiin tänä vuonna. Kanoista me ei oikein saatu sellasta fiilistä, vaikuttivat aika persoonattomilta ja hölmöiltä tapauksilta.

Alfred ja Rebekka

Keväällä haettiin Äijälästä Laukaasta meille kaksi ankanpoikasta. Olivat muutaman vuorokauden ikäisiä ja kauhean reippaita veikkosia. Olivat meillä aluksi sisällä ammeessa ja uivat ruokalautasessa. Muutaman päivän jälkeen kuitenkin toinen näistä pienistä oli aamulla kuollut ja soiteltiin uutta kaveria Alfredille.

Alfred joutui parisen viikkoa odottamaan uutta ystäväänsä kuoriutuvaksi ja oli kyllä niin meidän perään, että ihan kuin talossa olisi kissanpentu ollut. Se käveli perässä ympäri taloa ja vaappui niinkuin Repe-sorsa. Miehet rakensi sille legoista talon ja siellä se tyytyväisenä asusteli. Jos sen otti syliin, se nukahti heti rinnan päälle telkkaria katsoessa. 

Lopulta parin viikon odottelun jälkeen haettiin Rebekka. Alfred oli ssilminnähden onnellinen uudesta ystävästään. Oli vielä niin alkukevät ja ankat pieniä, että asustivat muutaman viikon sisällä ja kun alkoi olla yötkin selvästi plussalla, päästettiin pihaan. Päivisin toki olivat jo ruohoa maistelemassa.

Tehtiin ankoille tarha ensiksi vain ulos, mutta aika pian avattiin navetan seinään reikä, josta pääsevät myös sisälle.

Ankat on koko kesän uineet lasten uima-altaassa ja voi sitä loisketta joka kerta, kun vedet vaihdettiin puhtaaseen. Ankan peseytyminen on kyllä uskomattoman kaunista.

Syksyllä laajennettiin vielä tarhaa talveksi ja siivottiin uima-altaat pois. Ovat nyt tosi lähellä ulko-ovea ja joka kerta, kun oven avaa, kuuluu kamalan kovaa kaakatusta ja siellä pari nälkäistä ankkaa vaatii ruokaa. Alfred ei osaa pitää niin kovaa ääntä kuin Rebekka, mutta Rebekka onkin sitten tosi kovaääninen. Just niinkun normaalissa parisuhteessa; nainen on äänessä ja mies hiljaa. Ai, eikö kaikilla olekaan niin? 

Ankat eivät vaadi kummoistakaan aitaa, ovat laiskoja yrittämään karkumatkaa.

Tehtiin Alfredille ja Rebekalle navettaan eristetty koppi, johon laitoin heinää, että voivat tehdä sinne pesänsä ja nukkua lämpimästi. Joka aamu, kun olen ikkunasta kurkistanut, ovat olleet pihassa. Ilmeisen hyvin viihtyvät ulkosalla. Ajateltiin antaa ankkojen ulkoilla koko talvi; kuulemma nauttivat myös lumesta, eivätkä palele kovimmillakaan pakkasilla herkästi.

Nyt, kun lunta on tullut ja koviakin pakkasia, niin näyttävät ulkoilevan koko valoisan ajan. Pimeän tullen ja nälän iskiessä menevät sitten sisälle, mutta ei ne sielläkään siinä mun rakentamassa hienoakin hienommassa lämpöpesässä nuku, vaan ihan heinien päällä seinän vieressä näyttävät viihtyvän.

Ankat ruokitaan sisätarhaan päivittäin ja ostettiin (pääasiassa ulkokoirille tarkoitettu) lämmitetty juomakuppi, jossa pääsevät talviaikaankin pesemään silmiään ja tietysti juomaan.

Tässä vielä muutama tuore kuva näistä veitikoista. Toivotaan, että ensi kesänä saataisiin ankanmunia tai ehkä jopa pikkuankkoja. Tämä pariskunta on joka tapauksessa tullut meille jäädäkseen.

Kuvaussessio oli hyvin mielenkiintoinen.
Vasemmalla Rebekka ja oikealla Alfred.

Alfredin oli ihan pakko päästä kopsuttamaan myös kameraa.

Ja taitaa olla muutenkin aika linssilude.

Rebekka poistui jo paikalta, kun Alfred halusi olla koko ajan kuvattavana.

Nikke ja Justiina

Navetan toiselta laidalta löytyy iso koppi, jossa asustaa Nikke-pupu ja Justiina-rouva. Puput on omilla puolillaan koppia; jouduimme erottamaan nämä rakastavaiset toisistaan kanaverkolla edellisenä kesänä.

Alunperin keväällä 2011 meille muutti kaksi valkoista pupua, jotka pojat nimesivät: Nikke ja Peräkärry. Niillä oli iso tarha pihassa ja pienempi häkki ja suoja tarhan sisällä, johon ne aina yöksi laitettiin suojaan ja päivisin sitten saivat isomman tilan syödä ruohoa ja pomputella ympäriinsä.

Tarhassa ei ollut kattoa ja yhtenä päivänä Peräkärry oli kadonnut, vaikka vain pari tuntia aiemmin olimme tarhassa käyneet. Kun Pertsasta ei pariin viikkoon kuulunut mitään, soittelin paikkaan, josta puput haimme, että josko sieltä löytyisi vielä kaveria Nikelle. Lähdin hakemaan saman ikäistä mustaa pupua Niken uudeksi ystäväksi. Mukaan tarttui myös yksi nuorempi pupujussi, joka oli jäänyt ilman kotia.

Jännityksellä seurattiin, kun puput tutustuivat toisiinsa, mutta äkkiä se sitten lopulta kävi. Musta pupu oli niin kova aluksi pomottamaan, että annoimme sille nimeksi Justiina. Harmaan pienemmän pupun nimeksi jäi vain Harmaa, koska se oli tosi kauniin värinen, eikä kukaan ehdottanut mitään muutakaan nimeä. Tosi ujo, kaunis ja pieni pupunen. 

Kun puput sitten olivat juuri löytäneet paikkansa ja tulivat toimeen keskenään, meidän pihaan pysähtyy mies autolla ja esittelee olevansa muutaman kilometrin päässä olevan maalaistalon isäntä. Oli kuullut meidän kadonneesta pupusta ja tuli ilmoittamaan, että hänen vanhan puimurinsa alla asustaa pieni valkoinen pupu.

Kahtena tai kolmena päivänä käytiin houkuttelemassa Peräkärryä kotiin, ennen kuin antoi ottaa kiinni. Arvelemme, että jokin iso lintu olisi mahdollisesti hakenut Pertsan tarhasta, koska selästä löytyi muutama arpi ja monta kilometriä olisi ollut valtava matka kulkea pienelle pupulle. Ja vaikkei matka olisikaan ollut ongelma, ihmettelen, miksi se olisi niin kauas lähtenyt.

Joka kerta, kun meillä on puput olleet syystä tai toisesta vapaana, eivät ole koskaan naapuria kauemmas lähteneet viikossakaan. Ja oli ehtinyt kuitenkin asustaa jo jonkin aikaa sen puimurin alla. Oli onneksi kaunis kesä; on mahtanut olla ihmeellinen matka pienellä Peräkärryllä.

Peräkärryn reissatessa maailmalla, oli Nikke jo ominut Justiinan tyttökaveriksi itselleen ja ei enää kuukauden jälkeen hyväksynyt Peräkärryä takaisin. Rakensimme navetan seinustalle, Pertsan tapauksesta hiukan viisastuneina, ison kopin, jossa puput ovat varmasti suojassa kesät ja talvet. Erotimme puput verkolla niin, että toiselle puolelle jäi Nikke Justiinan kanssa ja toiselle puolelle Peräkärry ja Harmaa, joka tuli kaikkien kanssa toimeen.

Harmaa söi ja joi hyvin, mutta ei kasvanut kokoa juurikaan. Voi olla, että jokin stressaannutti sitä vaikka ihan tavalliselta kyllä meistä vaikutti. Seurailimme tilannetta ja tulivat hyvin toimeen Peräkärrynkin kanssa. 2012 kesällä Harmaa löytyi kuitenkin kopista kuolleena.

Emme raaskineet jättää Peräkärryä asumaan yksinään, kun se oli niin kovin seurallinen ja se muutti syksyllä uuteen hyvään kotiin. Nikke ja Justiina saivat vallata koko kopin itselleen. 

Viime keväänä sitten alkoi Justiina rakentamaan kovasti pesää ja erotimme jälleen puput verkolla, jotta Justiina saisi hoitaa äidin tehtäviään rauhassa. Kaksi pientä karvapalloa, musta ja valkoinen, sitten eräänä päivänä kömpivät kopista.

Valitettavasti näistäkään toinen ei selvinnyt ja vain musta pupu kasvoi isoksi Justiinan hellässä huomassa. Luovutusiässä Pentti (Paten nimeämä) lähti uuteen kotiin ja sai ilmeisesti uudeksi nimekseen Namun. Kuulin myöhemmin, että Namu viihtyy hyvin perheen kissan kanssa, joten ilmesesti sai mielekkään kodin ja seuraa itselleen.

Emme ole enää yhdistäneet koppeja uudelleen, ovat kuitenkin näkösällä ja kosketuksissakin toisiinsa verkon lävitse. Nämä puput ovat olleet niin monessa mukana, että annetaan heidän nyt olla aloillaan.

Justiina on touhukas ja sotkuinen, kova syömään, juomaan ja leikkimään ja Nikke on taas kauhean siisti ja nuuka mies (tämä ei ankkojen tavoin kuvaa meidän parisuhdetta, muutakuin Justiinan sotkuisuuden ja Niken nuukuuden osalta) ja aina vailla rapsutuksia.

Nikke

Justiina

Naisten puoli

Miesten puoli.
Yläkerrasta löytyy kummaltakin lämmin koppi ja tuulensuoja.
Ja tietysti kulku parvekkeelle, jossa viihtyvät varsinkin kesäisin.

Toivotamme kaikille lämmintä talvea ja rapsutuksia karvaisille ystäville!

Meidän onneksi naapurissamme sattuu asumaan innokas eläinrakas tyttö, joka on ollut meille korvaamaton apu ja on mielellään hoitanut meidän eläimet sillä välin, kun olemme itse olleet pois.

Varaslähtö namipäivään

Otettiin eilen varaslähtö namipäivään ja ostettiin lapsille muumitikkarit. Meilläkin oli tavallaan "namipäivä", sillä saatiin parasta namia ikinä: aikaa suunnitella seuraavaa reissua! No okei, ei se muumitikkari niin kauaa kestänyt. Joka tapauksessa, ajateltiin kadota pieneen reissuun lasten kanssa ja olla uusivuosi ulkomailla.

Suunniteltiin tällä kertaa automatkaa, ensin laivalla yli Tallinnaan ja siitä mielen ja rahan mukaan liikkumista Baltiassa. Minua itseäni kiinnostaisi Riikan kuuluisat joulumarkkinat, jotka kestävät 14. tammikuuta saakka. Arvaan jo kysymättä, olenko ainoa. Isäntä googlasi sotamuseoita (onneksi aika laihalla menestyksellä) ja lapset kyselivät huvitusten perään. Kaikkea tätä pitäisi matkalta siis löytyä.

Ihan ensimmäiseksi suunnistettiin verkkokauppapistecomiin ostamaan kahdella näytöllä ja kolmilla kuulokkeilla varustettu dvd-soitin autoon. Lasten viihtyvyys - done. (...ja ehkä sadan kappaleen paketti muumitikkareita hanskalokeroon?).

Jos satun saamaan töitä joulunpyhiksi, niin otan ne vielä vastaan, noin niinkun palkkapussia ajatellen, mutta jos näyttää siltä, että töitä ei ole tarjolla, saatetaan suunnata reissuun jo joulun aikoihin. Emme vielä varanneet laivamatkoja kumpaankaan suuntaan, kun hinnat näyttäisivät reittimatkoilla olevan vakiot. Ja paluumatkaa ei kannata varata, meistä kun ei koskaan tiedä, mistä me innostutaan tulemaan takaisin ja koska.

Isännän arki alkaa 12.1 ja Supin eskari 7.1. Jos lähdetään joulun tienoilla, ehditään hyvinkin olla lähemmäs kaksi viikkoa pois ja välipäivinäkin lähtiessä vähintään viikko. Rahapussi tietysti meillä määrää hyvinkin paljon ja tietysti se, kuinka kivoja kauppoja tulee vastaan heti ensimmäisinä päivinä;)

Ajateltiin valmiiksi vähän tutkia, mitä kivaa tarjolla on lapsenmielisille (eläintarhoja esimerkiksi?) ja sitten vaan katsella ja ajella fiiliksen mukaan ja pysähtyä aina, kun näyttää mielenkiintoiselta. Jos on hyviä vinkkejä tai kokemuksia, niin olisin ehdottoman onnellinen ja kiitollinen niistä!

Me ei oikein perusteta noista edeltä varatuista majapaikoista, kun ollaan niin mielialoilta ailahtelevia kaikki, hyvässä ja pahassa. Ja jotenkin paikan päällä on helpompi katsoa, mikä paikka miellyttää. Ihan kaiken varalta laitetaan takakonttiin patja ja otetaan mukaan muutama viltti ja tyyny. Jos hätä yllättää, niin lapset mahtuu hyvin meidän tilaihmeeseenkin nukkumaan, kun takapenkit kaataa. Ja ainahan sitä itsekin yhden yön etupenkillä viettää. Asenne ratkaisee, se me ollaan opittu. Matkaan ei kannata lähteä jos pipo on yhtään liian kireällä. Kyllähän sen jokainen arvaa, että kun matkaa taittaa kolmen pienen lapsen kanssa, ei se aina voi olla yhtä juhlaa, mutta omalla asenteella siitäkin voi tehdä vähintäänkin siedettävää. Ja niillä muumitikkareilla tietysti, mutta ei oteta niitä nyt tähän.

Tämä reissu on vasta siis suunnitteilla (ollaan ajoissa - viikko aikaa), eikä lopulta tiedä, löytääkö meidät Italiasta, Kap Verdeltä, Riikasta vai kotoa mököttämästä, mutta on tämä silti aina yhtä jännää! Ihan niinkuin tästä suunnitteluvaiheesta jo alkaisi yksi matka ja lopulta itse reissu on vain piste iin päälle tässä jännässä tapahtumasarjassa, joka on piristänyt tummia syysiltoja (yleensä) jo monta viikkoa.

Tänään oli sitten varsinainen karkkipäivä ja saatiin jokainen oma Kindermuna. Mun munasta kuoriutui koottava auto. Toivottavasti se ei ollut enne.

Tekosyitä

On ollut melkoista hulinaa täällä koko viikko, enkä ole kertakaikkiaan ehtinyt kirjoittaa juuri mitään! Tai itseasiassa olen kirjoittanut, mutta kuvat on vielä liittämättä tekstiin. Ja kuten Facebookissa jo mainitsinkin, on ollut hermo lasten kanssa niin kireällä, etten ole pystynyt purkautumaan edes tänne!

Olemme käyneet nyt varsinkin poikien kanssa paljon keskustelua tottelevaisuudesta ja käytöstavoista, jotka tuppaavat unohtumaan siinä vauhdissa, joka heillä on. Jaksan myös ihmetellä suunnattomasti sitä vuolaasti pursuavan mielikuvituksen määrää, joka heijastuu kaikkeen tekemiseen. Niinpä minä ajattelin havainnollistaa teille tunnin meidän elämästä!

Tervetuloa mukaan. Varoitus! Voi nostaa hien pintaan.

Arkea parhaimmillaan

Sinulla on parhaillaan menossa päivän järjestely-hetki. Kuljetat vie mennessäs, tuo tullessas -periaatteella tavaroita suunnilleen oikeille paikoille, tai ainakin odottamaan tarkempaa viikkosiivousta. 

Nostelet lattialta leluja, kuivuneita juustoja, mandariineja, vaatteita, kyniä, tyynyn, vessapaperirullan, piirustuksia, huulipunan, kynttilän jne. Otat maton reunan alta palan paperia, ja juuri, kun ryttäät sen kämmeneesi, joku ilmoittaa sen olleen kaikista tärkein paperi, jota maa päällään kantaa. Lupaat, että jos se vielä tämän jälkeen näkyy silmissäsi, niin sitten se on roska. Käännähdät ympäri ja toinen pieni poika osoittaa sinua kirkkaalla taskulampulla silmään ja sanoo: "äiti havaittu". Hetken aikaa näkökentässä on iloisia valopalloja ja kävelet niiden saattelemana vessaan viemään Isännän lattialle jääneen pyyhkeen oikeaan naulaan. 

Vessassa iloksesi huomaat meikkipussisi unohtuneen aamulla pöydälle ja kaksivuotias Prinsessa on juuri kaunistautumassa sen antimilla. Siveltimet on revittu kotelostaan ja parhaalla luomivärisiveltimellä on juuri tulossa tarkka huulirajaus mustaa kajaalikynää nenään. Viimeviikolla ostettu kulmaväripaletti on lavuaarissa hammastahnan kanssa ja sitä tummempaa sävyä on sivelty hennosti poskipäihin hammasharjalla. Heität puolet meikeistäsi roskiin ja toteat, että syy oli vain ja ainoastaan sinun. Huomenna pääset sitä paitsi meikkauksessa todella helpolla, koska meikkipussiin on jäänyt jäljelle oikeastaan vain ripsientaivutin.

Kun naamanpesu wc:n puolella on ohitse, nappaat tyttären kainaloon ja astutte eteiseen. Portaan, josta on ainoa yhteys muuhun taloon, on tällä välin vallannut legoarmeija ja kaksi poikaa on asetellut rapulle n. 250 erinäistä legoukkoa. Hyppelehdit yli ja kiroat mielessäsi kovaa, kun kantapään alle jää kuitenkin vielä se kahdessadasviideskymmenesyhdes legoukko. Ajattelet, että on pääasia, kun viihtyvät nyt hetken paikallaan. 

Menet keittiöön ajatuksenasi laittaa astianpesukone käyntiin ja tyhjentää ruokapöytä. Apujoukot saapuvat paikalle ja Prinsessa haluaa lajitella haarukat laatikkoon. Oho! Yksi lasi pöydältä tipahtaa ja kuinka ollakaan, se särkyy tuhanneksi pieneksi sirpaleeksi. Siirrät prinsessan tuolille ja haet imurin. Saatpahan samalla imuroitua keittiön muutkin roskat! Imurin hakemisen aikana paikalle on saapunut kaksi silmäparia lisää ihmettelemään tapahtunutta. Kun pyydät väistämään oviaukosta, toinen kaatuu imuriin ja toinen juoksee ihan vaan nopeasti huoneen toiselle puolelle lasinsirujen läpi. Prinsessa lajittelee tuolin päällä edelleen haarukoita laatikkoon. 

Seuraavaksi ajattelet pyyhkäistä pöydän ja kaikki kolme haluavat myös oman rätin. Selvität riidan, jonka jälkeen käytte läpi ensimmäisenä olemista. Yksi on jäänyt ilman rättiä ja pelkää, ettei pöytään jää mitään pyyhittävää jos ei saa olla mukana ensimmäisessä vuorossa. Pesuainetta pitää ruiskuttaa sumutepullosta kaikille.

Vielä lopuksi viikkailette vaatteita Prinsessan kanssa olohuoneessa ja se menee yllättävän hyvin. Mutta, kun menet takaisin keittiöön, on poikalapset keksineet hauskan Hyppää naksupallon päälle -leikin. Eteisen legoarmeija on hajaantunut ja se käsittää nyt koko eteisen. Arvaat, että kiroat mielessäsi uudelleen, kun työnnät jalan seuraavan kerran kenkään. Vilkaiset olohuoneeseen ja pienin apulaisesi on viikannut vaatteet uudelleen. Lattialle. 

Juuri tällä hetkellä ovesta astuu sisään harvinainen yllätysvieras, joka katselee hieman vaivaantuneena ympärilleen ja kysyy tuliko huonoon aikaan. On parempi ettet vakuuta hänelle olleesi juuri siivoamassa, vaan tyynen boheemisti ohjaat hänet murentuneiden naksu-pallojen yli ruokapöytään ja kysyt, haluaako hän kahvia. Kahvikupin ääressä voit avautua hänelle raskaasta touhuntäyteisestä päivästä ja olla samalla varma, ettei hän usko sanaakaan.

Portugalin auringon alla. Taas

Blogitauko on nyt ollut aika pitkä, mutta lupaan, että tänä aikana on kertynyt valtavasti mahtavaa aineistoa. Ainakin kolmen postauksen verran, jotka tulevat nyt muutaman päivän sisällä. Aloitetaan kuitenkin tästä viimeisimmästä reissustamme Portugaliin.

Lissabon tutuksi, osa 2

Nyt vuorossa oli pikavisiitti tiistaista perjantaihin. Koska matkat oli halpismatkat, meillä oli vaihto molempiin suuntiin. Menomatkalla 4 tuntia Amsterdamissa ja tulomatkalla toiset 4 tuntia Frankfurtissa. Molemmissa aika kului kyllä kivasti, mutta ihka ensimmäiseksi mun on pakko kertoa teille, mitä meille tapahtui Amsterdamin kentällä! Nauroin ja häpesin niin paljon, että tämä ansaitsee oman otsikkonsa.

Amazing sex toy kit

Schipholin kentällä Amsterdamissa saa kyllä pari tuntia kulumaan hyvinkin. Katseltiin paikkoja, istuskeltiin ja toki kierreltiin kauppoja. Joulu näkyi jo kentällä notkuvien tarjouskorien muodossa ja jouluvaloissa. Suklaakaupassa saimme maistiaisia ja jokaisella kassalla kysyttiin, laitetaanko ostokset pakettiin. Lopulta sitten eksyimme elektroniikkakauppaan, jossa katseltiin pitkään tabletteja ja jos jonkinmoista erikoista härpäkettä. 

Loppupuolella kauppaa tultiin sitten partakone-osastolle ja siitä naisten epilaattoreihin ja sähköhammasharjoihin.. Oltiin jo naureskeltu ties minkälaisille erikoisille laitteille, kun Isäntä huomaa ylähyllyllä mustan ison laatikon.
Laatikko on laitettu lappeelleen ja kannessa lukee: Amazing SEX TOY KIT.
Naiselle se tarkoittaa katseen siirtämistä alas ja osaston vaihtoa ja miehelle se tarkoittaa tietysti sitä, että tätä on tarkasteltava lähemmin. Kurkotteluvaiheessa minä aloin jo ottaa vähän etäisyyttä ja isäntä toteaa, että: "No, onhan tämä nyt katsottava, mitä täällä on."

Te, jotka joskus olette pelanneet lautapeliä, tiedätte, miten se kansi nitkutellaan auki ja kuuluu narinaa, kun kantta vetää ylöspäin. Vielä jos sitä yrittää avata yhdellä kädellä sylissä, tulos on ilmiselvä kaikille - jokaikinen nappula on pitkin lattiaa. Mieshän tätä ei voi uskoa. Vasta siinä vaiheessa, kun kymmeniä ruusun terälehtiä leijuu ympäriinsä monen metrin alueella ja laatikosta tippuu viimeinen mikä-lie, Isäntäkin ymmärtää tämän olleen huono idea.

Yksi asia, jota minä Isännässä rakastan on tilannekomiikka. Minä ehdin jo miettiä, että samalla, kun kuolisin häpeästä täpötäydessä kaupassa, en ainakaan keksisi enää mitään järkevää sanottavaa. Yksi kassajonollinen ihmisiä seuraa, kun paikalle rientää avulias nuori mies ja yhdessätuumin sitten alkavat katsella ympärilleen tapahtunutta. Vielä viimeisten ruusun terälehtien leijuessa hiljalleen, mä kuulen, kun Isäntä toteaa myyjälle: "Love is in the air."

Välteltiin sitten loppuaika kentällä kauppoja ja lennettiin kotimatkalla Saksan kautta.

Perillä

Perillä hotellissa meitä odotti iloinen yllätys. Saatiinkin astetta parempi huone kuin oltiin varattu ja huone oli kerrassaan upea! Neljä yötä tämän tasoisessa hotellissa maksaa saman verran kuin yksi yö Helsingissä, tavallisessa huoneessa. Taas yksi syy suosia matkustelua Suomen rajojen ulkopuolella.

Muutama päivä sujui aikalailla samalla kaavalla; aamulla suunnattiin katselemaan kaupunkia ja nähtävyyksiä, shoppailtiin ja käytiin hotellissa päiväunilla. Illalla Isäntä valitsi TripAdvisorista Lissabonin parhaat ravintolat järjestyksessä ja niistä sitten johonkin suunnattiin aina taksilla suoraan hotellista.
Maha täynnä vielä poreiden kautta nukkumaan ja kyllä uni maittoi!

Ensimmäisen illan ravintola oli tapasravintola da Prata 52, joka on
TripAdvisorin 14. sijalla. 

Ravintolan sisustus oli hieman erikoinen, mutta oikein hauska. Palvelu oli
täällä ihan ensiluokkaista.

Jälkiruoka oli jännittävän näköistä, mutta sitäkin paremman makuista.
Pikkuisen tuli mieleen omat epäonnistuneet leipomisyritykset, mutta
onneksi uskalsin maistaa.

Toisen illan ravintola oli Frade dos Mares, sijalla 3.

Tämä ravintola oli mun suosikki näistä kolmesta (jälkiruoka oli taivaallinen).
    Ei tullut kuvattua, mutta minä söin täällä lohta ja hedelmiä.
Isäntä sitten jonkun seittemän sortin illallisen.
Kuvatuksi tulivat vain alkupalaksi tilatut katkikset ja tämä ihanuus.

Viimeisen illan ravintola oli Clube de Jornalistas, sija 6. Kuvassa Isännän
alkupala, mustekalat.
Ilmeisesti viihdyimme hyvin, kun
ainoastaan tämä yksi kuva ehditty napata.
Tämä oli ravintoloista tunnelmaltaan kiinnostavin.
Täältä saimme vielä lähtiessä kiitokseksi sardiineja ja
kangaskassin.

Yhtenä päivänä ajettiin TukTukilla katselemaan huikeita maisemia. 

Kukkulalta aukeaa mahtavat näköalat yli Lissabonin.

Ylhäällä sijaitsee Pyhän Yrjänän linna, Castelo de Sao Jorge.

Linnoituksen alueella on jäännöksiä 600-luvulta, mutta suurin osa raunioista
on luultavasti peräisin 1100-luvulta. Joo, googletin vaikuttaakseni fiksulta.

Mulle kiinnostavinta oli kyllä kauniit maisemat vaikka olin koko ajan
varma, että tipahan jostain. 

Alaspäin me tultiin tunnelmallisesti.

Ekalla reissulla näin jossain matkamuistomyymälässä metallisen pienoismallin
näistä raitsikoista, mutta en enää löytänyt sinne takaisin ja en kelpuuttanut
mun Eiffel-tornin viereen puista versiota, joten se tuliainen jäi saamatta.

Katsokaa ja itkekää mun kanssa! Jos oikein
haluat pahoittaa mielesi niin tsuumailepa
näiden ihanuuksien hintoja!!!!

Mä oon niin pahalla päällä, kun sain tuotua vaan yhden tälläsen uunivuoan kotiin!
Miksi, miksi, miksi?! Mun silmät lepäsi tässä hyllyssä. Niin kaunista.

Sillä aikaa isäntä sai samanlaisia hyvänolon tunteita jossain museossa.
Nää kärrit oli puusta tehty, mutta älkää kysykö enempää.

Sotamuseon lisäksi Isäntä vieraili ja sivisti itseään myös merimuseossa.

Sen ainoa murhe kauppakeskuksen portailla erotessa oli, että saanko mä aikani
kulumaan sillä aikaa. Mitäpä luulette?
Koko aika meni tuolla vuokahyllyllä!

Syypää sun hymyyn

Mua niin hymyilytti tänään vessassa. Näin on käynyt jo kahdesti aiemmin, mutta tänään varmistui, kuka tämän hymyn syyn takana oikein onkaan! Olen vähän aavistellut, mutta en ole ollut varma asiasta.

Tänään siis vessassa rulla veteli viimesiään. Mun periaate on se, että kuka nykäisee viimeisen kerran, nykäisee myös ensimmäisen kerran, eli mä en ala vaihtamaan uutta rullaa tilalle jos ei oo mun vuoro.

Kun kävin myöhemmin uudelleen (o-ou), oli rulla jo loppu ja hylsy telineessä.
Oltiin lasten kanssa nelistään kotona, joten en nostanut tästä suurta numeroa (enhän minä koskaan mistään). Joka tapauksessa en ehtinyt itsekään sitä nyt vaihtamaan telineeseen asti, joten jätin vaihdon seuraavaan kertaan, vaikka periaatteessa olisi ollut mun "vuoro" viedä homma loppuun. Tai alkuun.

Lähinnähän tämäkin "sääntö" on vain mua itseäni varten. Tiedättekö, miten kiva on joskus muka yllättyneenä huomata, että joku on tehnyt jonkun pienen askareen mennessään? Olet jättänyt rullan vessaan vaihtamatta ja vaikka joskus sitä joutuu odottamaan vähän pidempään, niin on se sen arvoista, kun vihdoin menet vessaan ja tadaa! joku on tehnyt sen, eikä odottanut, että se paperirulla menee siihen itsestään!!
Saa yksin vessassa sitten hymyillä, ihan vain sen takia, että joku pieni asia on tapahtunut nalkuttamatta. Nää on niitä kotiäidin pieniä hetkiä. Niitä helmiä.
Jaksaa taas vessasta lähtiessä noukkia ne sukat siitä lattialta ja viedä ne pyykkiin. Ja samalla avata sen käärön, jossa on rullalla alushousut, pitkät välihousut, päällimmäiset housut ja vielä toiset sukat.

Joka tapauksessa mulla oli oikein vessapäivä, koska mä menin sinne vielä kolmannenkin kerran.
Mitä ihmettä! Vessapaperirulla oli paikallaan telineessä ja hylsykin ihan roskiksessa asti. Lisään vielä, että rulla oli oikein päin eli paperi tuli päältä. Isäntä kun vaihtaa rullan, paperi tulee alapuolelta. Ei niiiiiiiin hyvä.

Mutta nyt mun oli lopultakin todettava, että arvailussani olen osunut oikeaan ja mun reipas eskarilaiseni osaa oma-aloitteisesti vaihtaa loppuneen vessapaperirullan tilalle uuden! Vaikka ikinä en ole lapsille asiasta maininnut.
Tää on niin uskomattoman hieno hetki, että tälläistä ei voi kokea kuin äitinä. Mikä ylpeyden aihe! Tästä saisi aihetta jo muita ärsyttäväksi facebook-päivitykseksi asti, mutta sen sijaan päädyin kirjoittamaan tästä vain kokonaisen postauksen blogiini.

Kuten jo aiemmin olen todennut, Supi on meistä se tunnollisin.
Pienenä Supin rakkain esine oli "pukka", eli imuri. Supi suuttui jos pukkaa yritti laittaa kaappiin piiloon ja mummolassakin ensimmäisenä revittiin siivouskomerosta pukka esiin. Keneen lie tuo lapsi tullut?
Toinen rakas harrastus oli pyykkien lajittelu. Koneeseen ja takaisin koppaan, koneeseen ja taas takaisin.
Hienoa huomata, että tuo into ei ole kokonaan kadonnut vaikka siltä välillä näyttääkin, kun käy katsastamassa poikalasten huonetta. Kyllä nämä vielä joskus uskaltaa päästää maailmalle!

Tämän päivän tulen muistamaan.

                                                    Linkki fiilistelymusiikkiin